Tuuliturkit

Postaus on tehty yhteistyössä turkkitaika.fi-sivuston kanssa ja koirille käytetyt aineet on saatu yhteistyössä blogin kautta.

Tämä kesä on mennyt meidän porukalla suurimmilta osin vähillä näyttelyillä -Daki on näyttelytauolla ja muutkin tibbetiimiläiset ovat lomailleet, kun meikäläinen on toipunut rannekanavaleikkauksesta. Nyt, pikkuhiljaa heinäkuun puolivälin jälkeen, olen uskaltautunut näyttelyihin ja toivonut parasta, että räpylä kestää.

Kuva ja yhteistyö:Turkkitaika

Eilen kuitenkin suuntasimme ystäväni Marin kanssa Ouluun ryhmänäyttelyyn. Minulla oli mukanani Hype, jolle en sen kummempia tavoitteita asettanut.

Hype pestiin Turkkitaialta saadulla True Iconicin Silk Protein Conditioner -hoitsikalla ja saman sarjan shampoolla. Hoitis oli melko voimakkaan, mutta miellyttävän, tuoksuinen, joskin olisin kuitenkin toivonut siihen enemmän hoitavuutta. Ehkäpä saman sarjan Collagen Plus Care Conditioner antaisi eri tuloksen?

Täytyy kuitenkin kyllä sanoa, että Silk Protein Conditioner toimi loistavasti papillonilla, joka meillä on tällä hetkellä näyttelylomalla. Pitänee näpsäistä kaverista kuvat, kunhan sen seuraavaksi pesaisen.

Vastapesty Hype, kello 2.45 lauantaiaamuna

Ehkä en siis ihan noin laskeutuvalle turkille lähtisi ensisijaisesti tätä tuotetta suosittelemaan, mutta sekoitettuna vahvempaan hoitsikkaan se toimi loistavasti! Lisäksi koira tuoksui ihanalta ja puhtaalta koko näyttelyn ajan!

Itse näyttelystä

Näyttelyyn oli ilmoitettu ilokseni huikeat 25 tibbeä, joista voiton vei Janette Fröbergin omistama upea valiouros Chambanaya U-Tshu Lamleh ja paras narttu oli Shabash Daisy, jonka omistaa rakas ystäväni, kenkäkeiju Anu, josta taisin kertoa Ruotsin reissupostauksessa. :) Marin koira Bobo oli rotunsa patras veteraani, onnea tästä Marille!

Ohessa minun ja Marin kuvaamaa Facebook-livekuvaa tibbekehästä teltan suojista, joka katkeaa jossain vaiheessa akun loppumisen vuoksi. Yleensä Niko kuvaa meillä livet ja keskittyy ainoastaan siihen. Nyt meillä oli molemmilla omat koirat huolehdittavana ja laitettavana, joten pahoitteut sisällöstä. Olisiko liveä kiva katsoa Tuuliturkit-blogin Facebooksivulta?

Bobo valmiina hurmaamaan tuomarit!

Hypen luokassa kilpaili kolme koiraa, joista tuomari Jussi Liimatainen loihe sanomaan, kuinka mukavaa oli nähdä näin korkeatasoinen junioriluokka. Klovnin uraakin harkitseva Hype tuli luokassaan toiseksi ja päätyi kolmannelle tilanne parhaan nartun valinnassa. Hype sai myös vaaleansinisen Vara-sertifikaatti-ruusukkeen, Itse olin kuitenkin kovin tyytyväinen tulokseen, luokka kun oli oikeastikin todella kovatasoinen.

Kuva: Mari Partanen

Kuvanottopaikan valinta ei tuottanut suurensuuria vaikeuksia, sillä Lumijoki ei ole lähellä, ainakaan minua. Piti oikein tarkistaa, missä kyseinen paikkakunta sijaitsee.

Minulle jäi näyttelystä ihan erityisen superhyvä mieli: kaikki olivat hyvää pataa keskenään kehän laidalla, haleja sateli suuntaan ja toiseen, kaikkia onniteltiin. En sano, että koiranäyttelyn pitäisi muutta halauskilpailuksi, mutta silloin tällöin olen havainnut reilun urheilumielen ja iloisen, yhdessä tekemisen loistavan poissaolollaan.

Näyttelyssä oli myös kattavasti myyntikojuja ja päädyinkin ostamaan Hypen voittaman vaaleansinisen ruusukkeen lisäksi tuliaiskassiin kaksi harjaa ja paikallisen käsityöharrastajan tekemät pannan ja numeroklipsun. Panta sopikin Hypelle kuin nakutettu!

Olen vähän sellainen merkkiuskollinen tarvikeholisti, mutta pannat,  hihnat, valjaat, loimet, töppöset, numeroklipsut sun muut ostan mieluiten käsityöharrastajilta, sillä saan tuettua heidän toimintaansa ja saan kivannäköisiä vermeitä, joita ei ihan joka kadunkulmassa tule vastaan.



Vuorokauden mittainen reissu
Ouluun on yhteen suuntaan matkaa Espoosta Marin kotoa meidän kautta koukattuma 640 km, joten urhea peltiratsume starttasi kotipihastamme kello 3.30 lastinaan kaksi hyvin nukkunutta naisihmistä, kolme koiraa ja pienen yksiön verran tavaraa. Nukkumaan siis mentiin edellisenä iltana noin seitsemän aikaan ja itse sain nauttia siitä, kun armas aviomieheni nousi ylös kahden aikaan Hypeä pesemään ja antoi minun nukkua niin myöhään kuin mahdollista. Nuo reissut eivät ole mitään kovin keveitä, vaikka 1300 kilometriä matkana ei ole kuitenkaan kovin paljoa.


Kotipihaan meidän uskollinen peltilehmämme kaarsi mieheni ohjastamana kolmen maissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Liikenneturvallisuudesta pidimme huolen siten, että mennessä sain nukkua kolmisen tuntia ja palatessa Mari nukkui aina Viitasaarelta asti ja Niko-mieheni uhrautui heräämään yöllä noutamaan hullua vaimoaan Kannelmäestä, jotta Mari pääsi sutjakasti kotiinsa Espooseen.

Seuraavana päivänä kello soi armotta seitsemän-kahdeksan aikaan, sillä Tiibetinterrierit ry järjesti jäsenistölle maksuttoman rotupäivän Keravalla Klondyke-talossa koirien kasvattamisen, neurologian sekä selkäoireiden merkeissä. Lopuksi katsoimme yhdessä vanhoja tibbeaiheisia näyttelyvideoita 80-luvulta lähtien ja totesimme, että rotumme on siitä mukava, että olivatpa videot kuvattu sitten 1988 tai 2018, kehissä on yhä samoja ihmisiä ja koirien tyypit ovat säilyneet, jos nyt ei muuttumattomina, niin ainakin rodun alkuperää kunnioittavina.