lauantai 1. syyskuuta 2018
Tästä postauksesta piti tulla kertomus heinäkuisesta viikonlopusta pikkupodengojen kanssa, näyttelykesäni ensimmäisestä, jonka kerrankin ajattelin alustaa kertomalla, miten olen kyseiseen rotuun tutustunut. Alustuksesta tuli kuitenkin melkoisen sekava tajunnanvirtaa, josta pahoittelut.
Lyhyesti: Näyttelyssä oli kivaa (lue lisää täältä) ja jutussa kerrotut asiat ovat vain minun mielipiteitäni.
Olivia SW-07
Olen joskus omistanut keskikokoisen portugalinpodengon ystäväni Isabellan kanssa ja nyt onkin ollut hurjan hauskaa palata "tutun" rodun äärelle. Rodun, jota ihailin ja jonka hankkimisesta haaveilin jo silloin, kun ensimmäiset pikkupodengot saapuivat Suomeen. Tällä hetkellä meillä asuu kaksi muunrotuista sijoituskoiraa ja kaksi yhteisomistuskoiraa.
 |
| Kööpenhaminan voittaja 2007: Olivia ROP ja Dino VSP. Olivian handlerina Jenna Jalonen |
Portugalinpodengo puolestaan tuli elämääni Isabellan suosiollisella kannustuksella. Tutkimme hurjan paljon rotua ja sen alkuperää. Omistimme tuolloin yhdessä Mette-löwchenin, jonka kanssa matkustimme 2000-luvun alkusuosina maailmannäyttelyyn Portugaliin, jossa tutustuimme paikallisiin rodun harrastajiin ja kasvattajiin. Olisimme mieluiten hankkineet koiran sieltä, mutta erinäisten vaiheiden kautta päädyimme ostamaan nartun Vehkakallion kennelistä Itä-Suomesta. Koiralla oli oikein tasokkaat portugalilaiset sukujuuret ja se menestyikin näyttelyissä oikein mukavasti.
 |
| Olivia ja seurakoiran sirkustemput |
 |
| Dino vielä Hollannin maaperällä, hakureissulla. |
Ei aina ruusuilla tanssimista
Toinen portugalinpodengoni Dino on (tai oli) uros, jonka hankin Hollannista lähinnä jalostuskäyttöä varten, "sulhaseksi Olivialle" ja se meni sijoitukseen erääseen perheeseen, jonka äidin, ikätoverini, olin tuntenut alakoulun ekaluokalta asti. Perhe ei kuitenkaan ollut halukas toimimaan sopimusehtojen mukaisesti ja loppujen lopuksi tein raskaan, mutta koiralle parhaan päätöksen ja luovuin sen omistajuudesta. Olen itse sitä mieltä, että ihmisten erimielisyyksien takia koiraa ei tule erottaa laumastaan, vaan erimielisyydet pitäisi yrittää ratkoa rauhanomaisesti. Jos haltijaperhe ja sen lauma on koiralle hyvä, koira hoidetaan hyvin ja asiallisesti, on minun vastuuni kasvattajana ottaa takkiini ja antaa koiran jäädä laumaansa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että asiat eivät ole näin mustavalkoisia ja toisinaan koiran muuttaminen muihin maisemiin on helpotus jopa sijoitusperheelle. Koiran paras menee aina edelle.
 |
| Mette kuvattuna Olavinlinnan edessä |
Itselläni on ollut ja on tälläkin hetkellä sijoituskoiria ja useimmiten asiat ovat sujuneet oikein hyvin. Aina ei kuitenkaan minullakaan ole näin ollut. Näissä tilanteissa tulisi aina edetä koiran ehdoilla, koiran etu edellä, vaikka itseä harmittaisi ja omat jalostussuunnitelmat kenties muuttuisivat. Yhteistyötahot kun ovat kasvattajalle äärimmäisen tärkeitä ja itsekään en olisi varmasti rahalla ostaen saanut kaikkia ihania koirapersoonia, jotka polulleni ovat sattuneet.
 |
| Väsynyt kätilö ja puolen tunnin ikäiset ekat Taikavirran-mäykkyvauvat |
Henkilökemiat ja niiden merkitys
Isabellan kanssa omistin Olivian lisäksi siis myös Mette-löwchenin, ja yhteishuoltajuus molempien kohdalla sujui varsin mutkitta, vaikka molemmat meistä olivat tuolloin opiskelijoitaja asuimmekin eri puolilla Suomea. Takana oli vuosien ystävyys ja ystävyys ehkä jopa vahvistui kimppakoirailun myötä ja on jatkunut näiden koirien poismenon jälkeenkin. Sain mm. kunnian olla mukana saattamassa maailmaan Isabellan ensimmäistä pentuetta.
 |
| Eelis, tuolloin vielä sijoituskoirani, Niko-kasvattajan kanssa ROP-pentu. |
Uskon itse hyvin vakaasti, että hyvällä ihmistuntemuksella on tässä kuviossa erittäin suuri rooli. Jos toveri ja hänen arvonsa tuntuvat oikealta, voi vihreää valoa kenties näyttää. Toinen asia, jota ei ikinä pitäisi jättää tekemättä, on kirjallinen sopimus. Ystävyys ei sopimuksesta vähene, eikä se ole merkki luottamuspulasta. Se on merkki siitä, että molemmat osapuolet ovat samaa mieltä asiaintilasta.
 |
| Daki vajaa kaksivuotiaana ensimmäisessä näyttelyssään minun kanssani. Luoja, miten huonosti sen tuolloin esitin! |
Itse olen saanut tällaisten kuvioiden kautta mm. aviomiehen ja monen monta hyvää ystävää. Kuitenkin, jokainen yhteiskoira, varsinkin uusi sellainen, on mielestäni omalla tavallaan riski, varsinkin jo olemassa olevalle ihmissuhteelle; jos ei kehdata sanoa ääneen omia ajatuksiaan koiraan liittyen tai ei kirjata niitä ylös, on aina vaara, että toinen ymmärtää väärin, tunteet ottavat vallan ja sanotaan asioita, joita ei ehkä haluttaisi sanoa.
 |
| Tähtihetki puoli vuotta myöhemmin: Daki erikoisnäyttelyn Best In Show! |
