Korppukarvan pelastusoperaatio
Olen suureksi ilokseni saanut tehdä Winner.dogin kanssa yhteistyötä tämän ja muutaman muunkin postauksen parissa. Mielipiteet ja tulokset sekä muutokset ovat aitoja ja omiani.
Varsinkin talvisin Dakin turkki on järjestään muuttunut kovaksi, kiharaksi ja kuivaksi koppuraksi. Ravitsemus pojalla on kunnossa, kaveri on jo useamman tovin pistellyt poskeensa Eukanubaa, joten jo syksyllä lähdin varovaisen uteliaana kokeilemaan vähän kerrallaan Iv San Bernardin tuotteita, mutta pysyttelin pääosin kuitenkin tutuissa ja turvallisissa, joita ISB:llä sitten höystelin.
Ennen messaria, eli joulukuun puoliväliä, tilanne oli jo niin jäätävä, että pohdin vakavissani pojanpallerosen jättämistä kotiin, sillä turkki näytti siltä kuin siitä oltaisiin kiskottu haikaranpesän kokoisia takkupalloja haravalla irti useamman riuskan isäntämiehen voimin.
ISB:stä ilahduttavia kokemuksia saaneena lähetin epätoivoisen avunpyynnön ja avautumisen Dakin bad hair winteristä Winner.dogin Tialle, jonka pitkä vastausviesti napsahti messengeriin alle tunnissa ja seuraavana päivänä turkinpelastuslaatikko odotti jo minua Matkahuollossa!
Messarista olikin näyttelytaukoa lähes koko vuoden viettäneelle poikaselle tuomisina molempina päivinä PU3, lauantaina luokkavoiton kera!
Varsinkin talvisin Dakin turkki on järjestään muuttunut kovaksi, kiharaksi ja kuivaksi koppuraksi. Ravitsemus pojalla on kunnossa, kaveri on jo useamman tovin pistellyt poskeensa Eukanubaa, joten jo syksyllä lähdin varovaisen uteliaana kokeilemaan vähän kerrallaan Iv San Bernardin tuotteita, mutta pysyttelin pääosin kuitenkin tutuissa ja turvallisissa, joita ISB:llä sitten höystelin.
Ennen messaria, eli joulukuun puoliväliä, tilanne oli jo niin jäätävä, että pohdin vakavissani pojanpallerosen jättämistä kotiin, sillä turkki näytti siltä kuin siitä oltaisiin kiskottu haikaranpesän kokoisia takkupalloja haravalla irti useamman riuskan isäntämiehen voimin.
ISB:stä ilahduttavia kokemuksia saaneena lähetin epätoivoisen avunpyynnön ja avautumisen Dakin bad hair winteristä Winner.dogin Tialle, jonka pitkä vastausviesti napsahti messengeriin alle tunnissa ja seuraavana päivänä turkinpelastuslaatikko odotti jo minua Matkahuollossa!
Ehdin tehdä Dakille välipesun ennen näyttelypesua, ja tuntui, että turkki imaisi hoitoainetta itseensä kuin Raine-setäni firman pikkujouluissa ja turkki vaikutti jo silloin ravitummalta kuin varmaan ikinä. Näyttelypesun jälkeen turkki oli kuitenkin vielä huomattavasti pehmeämpi, sileämpi ja suorempi!
Kuva: Isabella Fagerström
Nyt, kolme viikkoa myöhemmin, Daki on neljästi pesty ja turkkia föönatessa käsitelty kuvassa näkyvillä aineilla ja turkki on elpynyt hyvin, jopa latvoista. Takkujakaan ei ole näkynyt, vaikka aikaisempina talvina niitä sai olla alvariinsa aukomassa. Olen latvasuojana käyttänyt välillä PEK-hoitoainetta raakana ja PH sekä Maracuja-hoitiksia olen sekoittanut keskenään lisäten PEKiä sekaan ja jo ennen föönauksen aloittamista käynyt vielä koko koiran läpi Atami H270-suihkeella.
Väittäisin muutamat turkit hoitaneeni, enkä ole vielä toistaiseksi ikinä nähnyt tällaista muutosta näin lyhyessä ajassa! Vaikuttaa siltä, että meidän Dakille on vihdoin löytynyt se The Aine.
PS huomasitko, että Winner.dogilla on nyt isot, 3 ja 5 litran tuotteet 15% tarjouksessa. Meillä ollaan jo klikkailtu ostoskoriin tuttuja tuotteita ja uusia tuttavuuksia... :)
Päivä, joka mullisti turkinhoitoni
Postaus on tehty yhteistyössä Winner.dog:in kanssa, joskin mielipiteet ovat kuitenkin, edelleen, täysin omiani.
Pääsin lauantaina osallistumaan kuuluisan Iv San Bernard-sarjan ihon- ja turkinhoitoseminaariin Winner.dogin väen kutsumana. Seminaari pidettiin hulppeissa puitteissa Vantaalla Flamingo Spa-hotellin kokoustiloissa ja seminaarin puhujaksi oli kutsuttu itse Iv San Bernardin kansainvälinen ihon- ja turkinhoidon asiantuntija Monique Van de Ven.
Tilaisuus itse alkoi aamukahvilla, jonka jälkeen siirryttiin kokoushuoneeseen kuuntelemaan Moniquen selkeää, ammattimaista ja ymmärrettävää luentoa, jota hän höysti koko ajan myös huumorilla. Kaikesta näkyi ja kuului läpi huikea ammattimaisuus ja itsekin ihan tavistallukkana ymmärsin oikein hyvin, miksi mikäkin aine on olemassa, miten ne tehoavat ja miksi tiettyjä asioita tulee ottaa huomioon koiran ihon- ja turkinhoidossa. Itselleni aukesi ihan uusi maailma: olin kirjaimellisesti kuin Liisa Ihmemaassa ja jos olisin voinut, olisin ostanut varmaan jokaista tuotetta!
Opin hurjan paljon uusia asioita, sellaisiakin asioita, joita olin pitänyt "yhdentekevänä" turkinhoidossa. Monique kävi läpi jokaisen sarjan, jota on saatavilla ja selitti loogisesti edeten ja piirrosten avulla havainnollistaen kolme eri karvan pituutta: lyhyt, keskipitkä ja pitkä sekä mitä ne ja niiden alla oleva iho tuotteelta vaaativat. En ollut edes ajatellut sen kummemmin, kuinka paljon erilaista hoivaa vaatii vaikkapa pinserin turkki verrattuna snautserin turkkiin.
Pentujen turkeilla ei ole vielä suojaa, joten niitä varten on kehitetty oma Talc-sarja, jossa shampoo puhdistaa turkin hellävaroen ja hoitoaine jättää turkin sileäksi, kosteutetuksi ja hoidetuksi.
Pääsin lauantaina osallistumaan kuuluisan Iv San Bernard-sarjan ihon- ja turkinhoitoseminaariin Winner.dogin väen kutsumana. Seminaari pidettiin hulppeissa puitteissa Vantaalla Flamingo Spa-hotellin kokoustiloissa ja seminaarin puhujaksi oli kutsuttu itse Iv San Bernardin kansainvälinen ihon- ja turkinhoidon asiantuntija Monique Van de Ven.
"Kansainvälinen" on sana joka parhaiten kuvaa Moniqueta: hän on syntynyt Etelä-Afrikassa ja kasvanut Hollannissa ja Espanjassa. Yhteistyö Iv San Bernardin kanssa alkoi heti sen perustamisen jälkeen 1995 ja Moniquella on ollut oma roolinsa tuotteiden kansainvälisessä menestyksessä. Hänellä on diplomit "Domestic canine and feline management" sekä "Grooming and veterian assistance". Lisäksi hän on opiskellut eläinten genetiikkaa. Vuodesta 1980 lähtien Monique työskenteli Espanjassa Grooming akatemiassa ja trimmamossa sekä eläinklinikalla. Hän koulutti trimmaajia sekä esiintyi radiossa ja teki julkaisuja groomauksesta mm. kirjan. Vuodesta 2002 lähtien hän on vastannut Iv San Bernardin koulutustoiminnasta kouluttaen ihon- ja turkinhoidon filosofiaa ja uusimpia käytäntöjä alan ammattilaisille. Teksti: Winner.dog.
Sarjassa on tarjolla ainetta vähän joka lähtöön: perushauvan pesuun, näyttelyturkille, kuivalle karvalle ja lisäksi aine, joka tasapainottaa ihon ja karvan PH-arvon neutraaliksi (6,5), joskus kun se saattaa esimerkiksi ulkoisten syiden vuoksi eksyä esimerkiksi melkoisen happaman puolelle.
Kerron tässä postauksessa Traditional ja Traditional Plus -tuotteista, joita voit käyttää, mikäli koirasi iho ja turkki ovat hyvässä kunnossa. Nämä auttavat niiden ylläpidossa.
Pentujen turkeilla ei ole vielä suojaa, joten niitä varten on kehitetty oma Talc-sarja, jossa shampoo puhdistaa turkin hellävaroen ja hoitoaine jättää turkin sileäksi, kosteutetuksi ja hoidetuksi.
Lyhytkarvaisille roduille on kehitetty sitruunashampoo ja -hoitoaine, jotka ylläpitävät ihon luontaista rasvakerrosta ja iho pysyy kosteana. Shampoo pesee lian pois turkista hellävaroen ja hoitoaine huolehtii siitä, että turkki jää terveeksi, hilseettömäksi ja kosteuteuksi.
Keskipitkälle karvalle tarkoitettu banaanishampoo ja -hoitoaine antaa turkille kiiltoa ja kimmoisuutta, tuoksuvat taivaalliselle ja sisältävät mineraaleja ja vitamiineja. Ne myös kosteuttavat ja antavat turkille rakennetta turkin laatua muuttamatta.
 |
| Kuvan lähde: Winner.dog |
Pitkäkarvaisille roduille on perussarjassa luvassa takuttoman turkin ylläpitoa. Takuttomuus onkin erityisen tärkeä tekijä turkin kunnon kannalta myös karvan uusiutumisen huomioon ottaen. Sarjan Green Apple -shampoo puhdistaa karvan, kun hoitoaine sulkee karvan pinnan, antaen samalla sileyttä ja kiiltoa turkille.
 |
| Kuva: winner.dog |
Näiden perusaineiden lisäksi löytyy sarjalta vielä liuta muita aiheita, joihin aion pureutua myöhemmin; ensin haluan kuitenkin päästä niiden kanssa lähemmin tekemisiin. Sarjassa on minulle muutama tuttu tuote, joista vielä viimeisenä mainitsen takkujen tuhon, eli PEK-hoitoaineen, jota on tullut itsekin käytettyä!
PEK on Traditional-sarjan hoitoaine, joka jättää turkin ihanan liukkaan tuntuiseksi. Sanotaan, että sitä käyttämällä takut pysyvät niin hyvin poissa, että jopa 60% turkista säästyy verrattuna johonkin toiseen hoitoaineeseen. Uskon tämän kyllä muutaman kerran kokeilleena!
Kun kaikki erilaiset hoitoaineet ja shampoot oli esitelty, siirryttiin hommiin, eli paikalle tuotiin toinen päivän tähdistä, eli valkoinen kääpiösnautseri, mutta siitä sitten seuraavassa postauksessa.... ;)
Podengopäiväkirjat | Osa 3: Photoshoot
Viime aikoina on ollut vähän viileämpää, kuraa ei ole enää, niinpä päätimme napsia muutamasta hauvasta poseerauskuvia. Tottahan podengokin pääsi mukaan.
Voi turjaketta! Pitääkin trimmata se vielä, ennen kuin lähdemme reissuun perjantaina. Mistähän saisin parikymmentä tuntia lisää aikaa?
Podengopäiväkirjat | Osa 2: Messissä!
Zorro on ollut meillä kohta viikon, ja sopeutunutkin vallan kivasti laumaan. Hype pyrkii aina vähän väliä vaatimaan sitä turhan tiukasti, esim läpsimällä ja haukkumalla, leikkimään, mitä Zorro ei ihan kauheasti arvosta...
Zorro nauttii, kun pääsee esimerkiksi koirapuistoon rallattelemaan henkensä edestä. Tyyppi on ihan paras, tulee toimeen kaikkien meidän koiriemme kanssa, ja on superkiltti.
Zorro nauttii, kun pääsee esimerkiksi koirapuistoon rallattelemaan henkensä edestä. Tyyppi on ihan paras, tulee toimeen kaikkien meidän koiriemme kanssa, ja on superkiltti.
Zorron bestis on ehdottomasti Hype! Ne leikkisivät yhdessä vuorokaudet läpeensä.
Koirapuistossa se leikkii ihan kaikkien kanssa, kuten myös meidän koiramme. Ohessa vielä videonpätkä iltalenkiltä. :)
Podengopäiväkirjat | Osa 1: Hän on täällä
Podengopäiväkirjat-postaussarjan idea sai alkunsa siitä, kun Zorro-podengoa kysyttiin meille hoitoon. Lisäksi minun olisi kaiketi tarkoitus esittää sitä jossakin näyttelyssä lähiaikoina. Rotu itsessään ei ole minulle vieras, vaan tuttu yli kymmenen vuoden vanha tuttu, ja niinpä Zorro saapui eilen sulostuttamaan laumaamme läsnäolollaan.
Postaussarjan on tarkoitus lähinnä olla ensiapu Zorroa varmasti hurjan paljon ikävöivälle Inka-omistajalle, mutta myös varsin mielenkiintoinen tapa tarkastella sitä, miten lyhytkarvainen alkukantainen koira solahtaa tukkajumalien laumaan. Toistaiseksi on mennyt hyvin.
Zorron isä on Maailman Ihanin Pikkupodengo Potter ja niissä onkin toki huomattavissa tiettyjä samankaltaisuuksia, joskin uskoisin, että energisen luonteensa Zorro on perinyt äidiltään...
Zorron terkut Inkalle siis ovatkin Haloo Helsingin tapaan "Äiti älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen / ja laulan dappappadudadappappadudadappa"
Keski-iän kriisi
Nythän on päässyt käymään niin, että meidän rakkaamme on päässyt keski-ikäisen miehen ikään, sillä neljä päivää sitten juhlimme Dakin viisivuotissynttäreitä! Itse sankari oli oikein otettu saamastaan huomiosta, ja herkutkin toki maistuivat <3
Daki sai lahjaksi uusia leluja ja "lahjakortin" kahdenkeskeiselle reissulle ensi vuonna, kohdekin on jo päätetty... Lisäksi se sai syödä ihanaa raakakakkua! :)
Onnea, rakas Daki!
Onnea, rakas Daki!
Karvainen paimentyttö
Kiitos Tiibetinterrierit ry:n aktiivisille puuhanaisille, on tibbeille järjestetty jo joitakin vuosia paimennuspäiviä Somerolla. Tibbe kun on ikivanha rotu, joka on muinoin mm. paimentanut vuohia ja muuta karjaa Tiibetin ylängöillä karavaanin mukana kulkiessaan. Osallistuimme Dakin kanssa ko. tapahtumaan parisen vuotta sitten ja myös Dakin poika TaTu on osoittanut olevansa hieno ja oppivainen paimenpoika. Uskon, että Lyytistä ei moiseen hommaan irtoa intoa, mutta tarkkailtuani Hypen käytöstä, halusin sen ehdottomasti mukaan.
 |
| Pahoittelut kuvien laadusta: Kamera jäi aamukiireessä kotiin ja Niko joutui tyytymään kännykkään. |
Niinpä lauantaiaamuna heräsimme jälleen kukonlaulun aikoihin, pakkasimme koirat autoon ja otimme suunnan kohti Someroa, jonne saavuimme loistokkaasti myöhässä.
Minulla oli Hypen suhteen kaksi ajatusta: joko se lähtee lampaille innolla ja osoittaa asiaankuuluvia viettejä tai sitten se haukkuu lampaita ja yrittää näykkiä niitä. Onneksi farmilla on erittäin ammattitaitoinen ohjaaja, joten luottavaisin mielin läksimme Hypen kanssa pyörötarhaan kokeilemaan.
Treeneissä koirat kävivät lampailla kahdesti, ja jälkimmäisellä kerralla Hype jopa tarjosi makuuta lampaita tuijottaen. Itse olin täysin Hoo Moilasena, mutta aitauksen laidalta kerrottiin tämän olevan toivottu toiminto, ja kehut saatuaan se tarjosi samaa käytöstä vielä kahdesti.
Meitä viisaammat kertoivat, että Hype oli ensikertalaiseksi taitava. Itsehän en tajua lajista mitään, ja ihmettelen, että en saanut porttikieltoa tyhmien kysymysten tulvan takia. Hypeä osaan onneksi lukea sen verran, että molemmilla kerroilla sain lopetettua hommat heti vireen lähdettyä laskuun, vielä kun koiralla oli kivaa ja lampaat mielessä.
Erittäin todennäköisesti tulen vielä uudestaankin Hypen kanssa lähtemään paimennusreeneihin. Kokemus oli myös siksi oikein miellyttävä, että jokainen oikeasti treenasi omista lähtökohdista käsin ja ohjaaja oli superkannustava, mutta muisti myös kritiikin antamisen. Lisäksi treenit toteutettiin tietysti lampaiden ehdoilla, sillä aggressiiviset koirat olisi heti suljettu pois treeneistä ja lampaat vaihdettiin, joten samat villapäät eivät joutuneet kovin monen koiran harjoituskappaleiksi.
Turkkitaikoja | osa 4: Pohjoistuulessa tuoksuu jo halla
Postaus on tehty yhteistyössä turkkitaika.fi-sivuston kanssa ja koirille käytetyt aineet on saatu yhteistyössä blogin kautta.
Tämä kesä on mennyt meidän porukalla suurimmilta osin vähillä näyttelyillä -Daki on näyttelytauolla ja muutkin tibbetiimiläiset ovat lomailleet, kun meikäläinen on toipunut rannekanavaleikkauksesta. Nyt, pikkuhiljaa heinäkuun puolivälin jälkeen, olen uskaltautunut näyttelyihin ja toivonut parasta, että räpylä kestää.
Eilen kuitenkin suuntasimme ystäväni Marin kanssa Ouluun ryhmänäyttelyyn. Minulla oli mukanani Hype, jolle en sen kummempia tavoitteita asettanut.
Hype pestiin Turkkitaialta saadulla True Iconicin Silk Protein Conditioner -hoitsikalla ja saman sarjan shampoolla. Hoitis oli melko voimakkaan, mutta miellyttävän, tuoksuinen, joskin olisin kuitenkin toivonut siihen enemmän hoitavuutta. Ehkäpä saman sarjan Collagen Plus Care Conditioner antaisi eri tuloksen?
Täytyy kuitenkin kyllä sanoa, että Silk Protein Conditioner toimi loistavasti papillonilla, joka meillä on tällä hetkellä näyttelylomalla. Pitänee näpsäistä kaverista kuvat, kunhan sen seuraavaksi pesaisen.
Ehkä en siis ihan noin laskeutuvalle turkille lähtisi ensisijaisesti tätä tuotetta suosittelemaan, mutta sekoitettuna vahvempaan hoitsikkaan se toimi loistavasti! Lisäksi koira tuoksui ihanalta ja puhtaalta koko näyttelyn ajan!
Itse näyttelystä
Näyttelyyn oli ilmoitettu ilokseni huikeat 25 tibbeä, joista voiton vei Janette Fröbergin omistama upea valiouros Chambanaya U-Tshu Lamleh ja paras narttu oli Shabash Daisy, jonka omistaa rakas ystäväni, kenkäkeiju Anu, josta taisin kertoa Ruotsin reissupostauksessa. :) Marin koira Bobo oli rotunsa patras veteraani, onnea tästä Marille!
Ohessa minun ja Marin kuvaamaa Facebook-livekuvaa tibbekehästä teltan suojista, joka katkeaa jossain vaiheessa akun loppumisen vuoksi. Yleensä Niko kuvaa meillä livet ja keskittyy ainoastaan siihen. Nyt meillä oli molemmilla omat koirat huolehdittavana ja laitettavana, joten pahoitteut sisällöstä. Olisiko liveä kiva katsoa Tuuliturkit-blogin Facebooksivulta?
Hypen luokassa kilpaili kolme koiraa, joista tuomari Jussi Liimatainen loihe sanomaan, kuinka mukavaa oli nähdä näin korkeatasoinen junioriluokka. Klovnin uraakin harkitseva Hype tuli luokassaan toiseksi ja päätyi kolmannelle tilanne parhaan nartun valinnassa. Hype sai myös vaaleansinisen Vara-sertifikaatti-ruusukkeen, Itse olin kuitenkin kovin tyytyväinen tulokseen, luokka kun oli oikeastikin todella kovatasoinen.
Kuvanottopaikan valinta ei tuottanut suurensuuria vaikeuksia, sillä Lumijoki ei ole lähellä, ainakaan minua. Piti oikein tarkistaa, missä kyseinen paikkakunta sijaitsee.
Minulle jäi näyttelystä ihan erityisen superhyvä mieli: kaikki olivat hyvää pataa keskenään kehän laidalla, haleja sateli suuntaan ja toiseen, kaikkia onniteltiin. En sano, että koiranäyttelyn pitäisi muutta halauskilpailuksi, mutta silloin tällöin olen havainnut reilun urheilumielen ja iloisen, yhdessä tekemisen loistavan poissaolollaan.
Näyttelyssä oli myös kattavasti myyntikojuja ja päädyinkin ostamaan Hypen voittaman vaaleansinisen ruusukkeen lisäksi tuliaiskassiin kaksi harjaa ja paikallisen käsityöharrastajan tekemät pannan ja numeroklipsun. Panta sopikin Hypelle kuin nakutettu!
Olen vähän sellainen merkkiuskollinen tarvikeholisti, mutta pannat, hihnat, valjaat, loimet, töppöset, numeroklipsut sun muut ostan mieluiten käsityöharrastajilta, sillä saan tuettua heidän toimintaansa ja saan kivannäköisiä vermeitä, joita ei ihan joka kadunkulmassa tule vastaan.
Vuorokauden mittainen reissu
Ouluun on yhteen suuntaan matkaa Espoosta Marin kotoa meidän kautta koukattuma 640 km, joten urhea peltiratsume starttasi kotipihastamme kello 3.30 lastinaan kaksi hyvin nukkunutta naisihmistä, kolme koiraa ja pienen yksiön verran tavaraa. Nukkumaan siis mentiin edellisenä iltana noin seitsemän aikaan ja itse sain nauttia siitä, kun armas aviomieheni nousi ylös kahden aikaan Hypeä pesemään ja antoi minun nukkua niin myöhään kuin mahdollista. Nuo reissut eivät ole mitään kovin keveitä, vaikka 1300 kilometriä matkana ei ole kuitenkaan kovin paljoa.
Kotipihaan meidän uskollinen peltilehmämme kaarsi mieheni ohjastamana kolmen maissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Liikenneturvallisuudesta pidimme huolen siten, että mennessä sain nukkua kolmisen tuntia ja palatessa Mari nukkui aina Viitasaarelta asti ja Niko-mieheni uhrautui heräämään yöllä noutamaan hullua vaimoaan Kannelmäestä, jotta Mari pääsi sutjakasti kotiinsa Espooseen.
Seuraavana päivänä kello soi armotta seitsemän-kahdeksan aikaan, sillä Tiibetinterrierit ry järjesti jäsenistölle maksuttoman rotupäivän Keravalla Klondyke-talossa koirien kasvattamisen, neurologian sekä selkäoireiden merkeissä. Lopuksi katsoimme yhdessä vanhoja tibbeaiheisia näyttelyvideoita 80-luvulta lähtien ja totesimme, että rotumme on siitä mukava, että olivatpa videot kuvattu sitten 1988 tai 2018, kehissä on yhä samoja ihmisiä ja koirien tyypit ovat säilyneet, jos nyt ei muuttumattomina, niin ainakin rodun alkuperää kunnioittavina.
Tämä kesä on mennyt meidän porukalla suurimmilta osin vähillä näyttelyillä -Daki on näyttelytauolla ja muutkin tibbetiimiläiset ovat lomailleet, kun meikäläinen on toipunut rannekanavaleikkauksesta. Nyt, pikkuhiljaa heinäkuun puolivälin jälkeen, olen uskaltautunut näyttelyihin ja toivonut parasta, että räpylä kestää.
 |
| Kuva ja yhteistyö:Turkkitaika |
Eilen kuitenkin suuntasimme ystäväni Marin kanssa Ouluun ryhmänäyttelyyn. Minulla oli mukanani Hype, jolle en sen kummempia tavoitteita asettanut.
Hype pestiin Turkkitaialta saadulla True Iconicin Silk Protein Conditioner -hoitsikalla ja saman sarjan shampoolla. Hoitis oli melko voimakkaan, mutta miellyttävän, tuoksuinen, joskin olisin kuitenkin toivonut siihen enemmän hoitavuutta. Ehkäpä saman sarjan Collagen Plus Care Conditioner antaisi eri tuloksen?
Täytyy kuitenkin kyllä sanoa, että Silk Protein Conditioner toimi loistavasti papillonilla, joka meillä on tällä hetkellä näyttelylomalla. Pitänee näpsäistä kaverista kuvat, kunhan sen seuraavaksi pesaisen.
 |
| Vastapesty Hype, kello 2.45 lauantaiaamuna |
Itse näyttelystä
Näyttelyyn oli ilmoitettu ilokseni huikeat 25 tibbeä, joista voiton vei Janette Fröbergin omistama upea valiouros Chambanaya U-Tshu Lamleh ja paras narttu oli Shabash Daisy, jonka omistaa rakas ystäväni, kenkäkeiju Anu, josta taisin kertoa Ruotsin reissupostauksessa. :) Marin koira Bobo oli rotunsa patras veteraani, onnea tästä Marille!
 |
| Bobo valmiina hurmaamaan tuomarit! |
Hypen luokassa kilpaili kolme koiraa, joista tuomari Jussi Liimatainen loihe sanomaan, kuinka mukavaa oli nähdä näin korkeatasoinen junioriluokka. Klovnin uraakin harkitseva Hype tuli luokassaan toiseksi ja päätyi kolmannelle tilanne parhaan nartun valinnassa. Hype sai myös vaaleansinisen Vara-sertifikaatti-ruusukkeen, Itse olin kuitenkin kovin tyytyväinen tulokseen, luokka kun oli oikeastikin todella kovatasoinen.
 |
| Kuva: Mari Partanen |
Minulle jäi näyttelystä ihan erityisen superhyvä mieli: kaikki olivat hyvää pataa keskenään kehän laidalla, haleja sateli suuntaan ja toiseen, kaikkia onniteltiin. En sano, että koiranäyttelyn pitäisi muutta halauskilpailuksi, mutta silloin tällöin olen havainnut reilun urheilumielen ja iloisen, yhdessä tekemisen loistavan poissaolollaan.
Vuorokauden mittainen reissu
Ouluun on yhteen suuntaan matkaa Espoosta Marin kotoa meidän kautta koukattuma 640 km, joten urhea peltiratsume starttasi kotipihastamme kello 3.30 lastinaan kaksi hyvin nukkunutta naisihmistä, kolme koiraa ja pienen yksiön verran tavaraa. Nukkumaan siis mentiin edellisenä iltana noin seitsemän aikaan ja itse sain nauttia siitä, kun armas aviomieheni nousi ylös kahden aikaan Hypeä pesemään ja antoi minun nukkua niin myöhään kuin mahdollista. Nuo reissut eivät ole mitään kovin keveitä, vaikka 1300 kilometriä matkana ei ole kuitenkaan kovin paljoa.
Kotipihaan meidän uskollinen peltilehmämme kaarsi mieheni ohjastamana kolmen maissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Liikenneturvallisuudesta pidimme huolen siten, että mennessä sain nukkua kolmisen tuntia ja palatessa Mari nukkui aina Viitasaarelta asti ja Niko-mieheni uhrautui heräämään yöllä noutamaan hullua vaimoaan Kannelmäestä, jotta Mari pääsi sutjakasti kotiinsa Espooseen.
Seuraavana päivänä kello soi armotta seitsemän-kahdeksan aikaan, sillä Tiibetinterrierit ry järjesti jäsenistölle maksuttoman rotupäivän Keravalla Klondyke-talossa koirien kasvattamisen, neurologian sekä selkäoireiden merkeissä. Lopuksi katsoimme yhdessä vanhoja tibbeaiheisia näyttelyvideoita 80-luvulta lähtien ja totesimme, että rotumme on siitä mukava, että olivatpa videot kuvattu sitten 1988 tai 2018, kehissä on yhä samoja ihmisiä ja koirien tyypit ovat säilyneet, jos nyt ei muuttumattomina, niin ainakin rodun alkuperää kunnioittavina.
Yhteisomistajuus - Uhka vai mahdollisuus?
Tästä postauksesta piti tulla kertomus heinäkuisesta viikonlopusta pikkupodengojen kanssa, näyttelykesäni ensimmäisestä, jonka kerrankin ajattelin alustaa kertomalla, miten olen kyseiseen rotuun tutustunut. Alustuksesta tuli kuitenkin melkoisen sekava tajunnanvirtaa, josta pahoittelut.
Lyhyesti: Näyttelyssä oli kivaa (lue lisää täältä) ja jutussa kerrotut asiat ovat vain minun mielipiteitäni.
Olivia SW-07
Olen joskus omistanut keskikokoisen portugalinpodengon ystäväni Isabellan kanssa ja nyt onkin ollut hurjan hauskaa palata "tutun" rodun äärelle. Rodun, jota ihailin ja jonka hankkimisesta haaveilin jo silloin, kun ensimmäiset pikkupodengot saapuivat Suomeen. Tällä hetkellä meillä asuu kaksi muunrotuista sijoituskoiraa ja kaksi yhteisomistuskoiraa.
 |
| Kööpenhaminan voittaja 2007: Olivia ROP ja Dino VSP. Olivian handlerina Jenna Jalonen |
Portugalinpodengo puolestaan tuli elämääni Isabellan suosiollisella kannustuksella. Tutkimme hurjan paljon rotua ja sen alkuperää. Omistimme tuolloin yhdessä Mette-löwchenin, jonka kanssa matkustimme 2000-luvun alkusuosina maailmannäyttelyyn Portugaliin, jossa tutustuimme paikallisiin rodun harrastajiin ja kasvattajiin. Olisimme mieluiten hankkineet koiran sieltä, mutta erinäisten vaiheiden kautta päädyimme ostamaan nartun Vehkakallion kennelistä Itä-Suomesta. Koiralla oli oikein tasokkaat portugalilaiset sukujuuret ja se menestyikin näyttelyissä oikein mukavasti.
 |
| Olivia ja seurakoiran sirkustemput |
 |
| Dino vielä Hollannin maaperällä, hakureissulla. |
Ei aina ruusuilla tanssimista
Toinen portugalinpodengoni Dino on (tai oli) uros, jonka hankin Hollannista lähinnä jalostuskäyttöä varten, "sulhaseksi Olivialle" ja se meni sijoitukseen erääseen perheeseen, jonka äidin, ikätoverini, olin tuntenut alakoulun ekaluokalta asti. Perhe ei kuitenkaan ollut halukas toimimaan sopimusehtojen mukaisesti ja loppujen lopuksi tein raskaan, mutta koiralle parhaan päätöksen ja luovuin sen omistajuudesta. Olen itse sitä mieltä, että ihmisten erimielisyyksien takia koiraa ei tule erottaa laumastaan, vaan erimielisyydet pitäisi yrittää ratkoa rauhanomaisesti. Jos haltijaperhe ja sen lauma on koiralle hyvä, koira hoidetaan hyvin ja asiallisesti, on minun vastuuni kasvattajana ottaa takkiini ja antaa koiran jäädä laumaansa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että asiat eivät ole näin mustavalkoisia ja toisinaan koiran muuttaminen muihin maisemiin on helpotus jopa sijoitusperheelle. Koiran paras menee aina edelle.
 |
| Mette kuvattuna Olavinlinnan edessä |
Itselläni on ollut ja on tälläkin hetkellä sijoituskoiria ja useimmiten asiat ovat sujuneet oikein hyvin. Aina ei kuitenkaan minullakaan ole näin ollut. Näissä tilanteissa tulisi aina edetä koiran ehdoilla, koiran etu edellä, vaikka itseä harmittaisi ja omat jalostussuunnitelmat kenties muuttuisivat. Yhteistyötahot kun ovat kasvattajalle äärimmäisen tärkeitä ja itsekään en olisi varmasti rahalla ostaen saanut kaikkia ihania koirapersoonia, jotka polulleni ovat sattuneet.
 |
| Väsynyt kätilö ja puolen tunnin ikäiset ekat Taikavirran-mäykkyvauvat |
Henkilökemiat ja niiden merkitys
Isabellan kanssa omistin Olivian lisäksi siis myös Mette-löwchenin, ja yhteishuoltajuus molempien kohdalla sujui varsin mutkitta, vaikka molemmat meistä olivat tuolloin opiskelijoitaja asuimmekin eri puolilla Suomea. Takana oli vuosien ystävyys ja ystävyys ehkä jopa vahvistui kimppakoirailun myötä ja on jatkunut näiden koirien poismenon jälkeenkin. Sain mm. kunnian olla mukana saattamassa maailmaan Isabellan ensimmäistä pentuetta.
 |
| Eelis, tuolloin vielä sijoituskoirani, Niko-kasvattajan kanssa ROP-pentu. |
Uskon itse hyvin vakaasti, että hyvällä ihmistuntemuksella on tässä kuviossa erittäin suuri rooli. Jos toveri ja hänen arvonsa tuntuvat oikealta, voi vihreää valoa kenties näyttää. Toinen asia, jota ei ikinä pitäisi jättää tekemättä, on kirjallinen sopimus. Ystävyys ei sopimuksesta vähene, eikä se ole merkki luottamuspulasta. Se on merkki siitä, että molemmat osapuolet ovat samaa mieltä asiaintilasta.
 |
| Daki vajaa kaksivuotiaana ensimmäisessä näyttelyssään minun kanssani. Luoja, miten huonosti sen tuolloin esitin! |
Itse olen saanut tällaisten kuvioiden kautta mm. aviomiehen ja monen monta hyvää ystävää. Kuitenkin, jokainen yhteiskoira, varsinkin uusi sellainen, on mielestäni omalla tavallaan riski, varsinkin jo olemassa olevalle ihmissuhteelle; jos ei kehdata sanoa ääneen omia ajatuksiaan koiraan liittyen tai ei kirjata niitä ylös, on aina vaara, että toinen ymmärtää väärin, tunteet ottavat vallan ja sanotaan asioita, joita ei ehkä haluttaisi sanoa.
 |
| Tähtihetki puoli vuotta myöhemmin: Daki erikoisnäyttelyn Best In Show! |
