Tuuliturkit

Viime aikoina on ollut vähän viileämpää, kuraa ei ole enää, niinpä päätimme napsia muutamasta hauvasta poseerauskuvia. Tottahan podengokin pääsi mukaan.

Voi turjaketta! Pitääkin trimmata se vielä, ennen kuin lähdemme reissuun perjantaina. Mistähän saisin parikymmentä tuntia lisää aikaa?

Podengopäiväkirjat-postaussarjan idea sai alkunsa siitä, kun Zorro-podengoa kysyttiin meille hoitoon. Lisäksi minun olisi kaiketi tarkoitus esittää sitä jossakin näyttelyssä lähiaikoina. Rotu itsessään ei ole minulle vieras, vaan tuttu yli kymmenen vuoden vanha tuttu, ja niinpä Zorro saapui eilen sulostuttamaan laumaamme läsnäolollaan.

Postaussarjan on tarkoitus lähinnä olla ensiapu Zorroa varmasti hurjan paljon ikävöivälle Inka-omistajalle, mutta myös varsin mielenkiintoinen tapa tarkastella sitä, miten lyhytkarvainen alkukantainen koira solahtaa tukkajumalien laumaan. Toistaiseksi on mennyt hyvin.


Zorron isä on Maailman Ihanin Pikkupodengo Potter ja  niissä onkin toki huomattavissa tiettyjä samankaltaisuuksia, joskin uskoisin, että energisen luonteensa Zorro on perinyt äidiltään...


Zorron terkut Inkalle siis ovatkin Haloo Helsingin tapaan "Äiti älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen / ja laulan dappappadudadappappadudadappa"

Tänään Facebook-postaukseni kuuluu näin:

Pikku hiljaa heräilty tähänkin työpäivään kerrassaan mainion Ruotsin reissun jäljiltä.

Koirat oli tietenkin ihan superhyperupeita ja seura samoin, Mari Partanen pisteli urhoollisesti menemään halki maiden ja mantujen sekä Anu Tapio passasi keskellä yötä meluisia vieraitaan sekä lainasi maagisia taikaballerinojansa kompensoimaan handlerin olemattomia kykyjä, ja niinpä Zara koikkelehti mm. ROPiksi sekö BIS-2 -junioriksi päässen myös ysiryhmässä jatkoon!! Tarjalle, Mimorille ja Carolille kiitos luottamuksesta ja miljoonat onnittelut jälleen kerran <3

Siispä lauantain tibbejen ROP, ROP-jun ja ROP-vet olivat kaikki meidän leiristä ja samoin sunnuntain kovaonninen pikkupodengo, joka oli joutunut SKK:n virkamieskoneiston nuorentamaksi ja uhkasi jäädä arvostelematta.

Ristus mikä reissu, mutta kotona ollaan!

 Kävimme siis toverini Mari kanssa Ruotsin puolella, ihan Överkalixissa asti näyttelyreissulla. Mukana meillä oli Potter-podengo ja tibbet Zara (jonka omistaa Tarja Salo) ja Marin koira Bobo. Turistiksi mukaan pääsi vielä Marin Sake.

Pakollinen reissuselfie

Pääsimme lähtemään matkaan perjantaina iltapäivästä, toki asettamastamme aikataulusta hivenen myöhässä. Kurvasimme matkalla Mäntsälästä Zaran ja Potterin kyytiin ja matka saattoi alkaa. Ystävämme Anu oli ihana ja lupasi, että saisimme yöpyä heidän kotonaan Keminmaalla, ja toivoimmekin pääsevämme sinne ajoissa, mutta kuten ylläolevasta käy ilmi, olimme Keminmaalla noin kello kolme aamuyöstä. Siitä huolimatta meidät toivotettiin tervetulleiksi ihaniin, puhtaisiin ja pedattuihin sänkyihin. Unta ei tarvinnut kauaa odotella ja pian kello jo soikin ja isäntäväki oli loihtinut meille aamupalaa, jonka jälkeen aloimme suunnistaa kohti Överkalixia, minä ja Mari toisella ja Anu puolisoineen ja koirineen toisella. Anulla on siis Lyytin upea Dani-veli, joka oli myös ilmoitettu näyttelyyn.

Anu ja Dani

Tiibetinterrierit arvosteli venäläinen Lessi Tchistiakova, joka jakeli eri värisiä nauhoja uskaliaalla kädellä. Lopputulemana Bobo oli ROP-veteraani ja Zara ROP saaden Ruotsin sertin! Koska näytteltssä arvosteltiin myös BIS-juniori, oli Zara myös ROP-juniori.

ROP Ja VSP Kuva: Mari Partanen

BIS-juniori-kilpailuun osallistui tälläkin puolen rajaa tolkuttoman paljon koiria ja Zara kipitti hienosti BIS-2 -sijalle! Ryhmäkilpailussakin se pääsi kahdeksan parhaan joukkoon ja saimme iloita suomalaisen havannankoiran ryhmävoitosta!

Yön vietimme paikallisessa mökkikylässä, joka oli vaatimuksiimme ja hintaansa nähden oikein kelpo: molemmille oli oma huone, joiden lisäksi mökissä oli kylpyhuone ja tupakeittiö. Nettiä ei ollut saatavilla, ellei kävellyt resparakennuksen wifiin, mutta nukkumaanhan sinne mentiin.
Seuraava aamuna yhdeksältä oli määrä alkaa podengojen, mutta koska Ruotsin Kennelliitto oli
 viisaudessaan laittanut Potterin junioriluokkaan Hunddatassa, piti näyttelyohjaajan tms hoitaa asia vaikka olin toki kertonut asiasta heille heti ilmoittauduttaessa sähköpostitse. Parin tunnin kuluessa asia kuitenkin selvisi ja Potter pääsi kehään, jossa oli ROP jsa sai sertin valmistuen Ruotsin muotovalioksi.

Kotiin ajettiin traktorimuseon kautta, koska allekirjoittaneella oli huisin hieno visio kuvista, jotka otettaisiin reissukokoonpanolla. Alla yksi parhaista yrityksistä sekä varsin kiva otos Marista ja koirista. Voihan kirottu itselaukaisin.



Paluumatkasta ei juurikaan ole kerrottavaa jälkipolville, halusimme vain kotiin nukkumaan mutta jostain syystä paluumatka tuntuu aina lyhyemmältä kuin menomatka? Miksiköhän?