Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suru. Näytä kaikki tekstit
Tää on täysin hallinnassa eikä tää nyt ainakaan vihainen ole!
Pitäkää pliis ne koiranne kytkettyinä!
Heräsin tänä aamuna migreeniin. Tein pahaa-aavistamatta sijaisopelle ohjeet tälle päivälle, selasin Facebookin läpi nopeasti ja näin sen.
40-kiloinen pittbull oli raadellut kuoliaaksi kävelylenkillä olleen 13-vuotiaan parikiloisen puudelimummukan. Hilppa-villakoira oli hyökkäyshetkellä istunut selin pittiin, joka ryykäsi ravintolasta Hilpan kimppuun.
Odotellessani lääkkeen vaikutusta jaoin Facebookiin addressin, jossa toivotaan koiran omistajaa joko luovuttamaan koiransa asiantuntevampaan kotiin tai sitten laskemaan ystävä ikuiseen uneen.
Mitä jos villakoiran tilalla olisi nököttänyt parivuotias taapero? Onko vain ajan kysymys, millon näin tapahtuu?
MItä mieltä sinä olet tapauksesta? Voiko tapauksesta olla montaa mieltä? Onko järkeä boikotoida ravintokaa moisen asian takia? Mitä pitille pitäisi tehdä? Mitä me voisimme yhteisön tehdä, että tällaiset turhat kuolemat loppuisivat, tai edes vähenisivät?
Pitäkää pliis ne koiranne kytkettyinä!
Heräsin tänä aamuna migreeniin. Tein pahaa-aavistamatta sijaisopelle ohjeet tälle päivälle, selasin Facebookin läpi nopeasti ja näin sen.
40-kiloinen pittbull oli raadellut kuoliaaksi kävelylenkillä olleen 13-vuotiaan parikiloisen puudelimummukan. Hilppa-villakoira oli hyökkäyshetkellä istunut selin pittiin, joka ryykäsi ravintolasta Hilpan kimppuun.
Odotellessani lääkkeen vaikutusta jaoin Facebookiin addressin, jossa toivotaan koiran omistajaa joko luovuttamaan koiransa asiantuntevampaan kotiin tai sitten laskemaan ystävä ikuiseen uneen.
Järkyttävää, että tuollainen väärissä käsissä muutenkin oleva koira saa kulkea vapaana. Koira itsessään teki, mihin se on luotu: puolusti aluettaan.
Siksi sen olisi pitänyt olla asiantuntevalla omistajalla eikä kenenkään munanjatkeena. Tämä pittbullin omistaja oli arvioinut tapauksen vakavuuden siten, että villakoiralle ei käynyt kuinkaan. Anteeksi mitä?
Lisäksi, mitenkähän on ravintolan hygienia-asioiden laita, kun iso molossi juoksentelee ulkona nuuhkimassa ja nuoleskelemassa ties mitä bakteerisylkiä, eläinten ja ihmisten erilaisia ihania eritteitä ja sitten tulee sisälle. Pääseekö kenties kosketuksiin elintavikkeiden kanssa...?
Myös poliisin toimet tässä tapauksessa olivat mielestäni vastuuttomia, hehän eivät edes vaivautuneet tulemaan paikalle siitä huolimatta, että hätäkeskukseen oli soitettu. Taajamassahan koira on pidettävä kytkettynä (koirakuri) ja lisäksi rikoslain 44 luvun 15 pykälän mukaan koiranomistajalla on rikosoikeudellinen vastuu, jos koira aiheuttaa vahinkoa ympäristölleen (https://www.kennelliitto.fi/…/koiran-omistaminen/koiriin-li…).
Järkyttävää, surullista ja kauhistuttavaa, minkä hinnan iäkäs Hilppa-koira omistajineen joutui maksamaan ravintolan väen välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä. Hilppa olisi sitten aikanaan ansainnut arvokkaan lähdön, omistajien sylissä, kuulla viimeiset rakkaudentunnustukset, saada viimeiset silitykset ja pusut, kaikessa rauhassa, lähteä kauniisti. Ei todellakaan joutua kesken kävelylenkin silmittömästi teurastetuksi keskellä katua.
Suomessa ollaan ylpeitä pitkäikäisistä, hyvinhoidetuista koirista ja Hilpalla olisi tilastollisesti voinut hyvinkin olla pirteitä elinvuosia jäljellä, kunnes vastuuttoman koiranomistajan edesvastuuton toiminta päätti Hilpan elämän, tuosta vain.
Vilpittömimmät surunvalitteluni Hilpan omistajille! Hilppaa ei mikään tuo takaisin, mutta toivottavasti tämä Enkelikoira Hilpan tapaus avaa koirankasvattajien, lainsäätäjien, ravintola-asiakkaiden ja viranomaisten silmiä. Ikävä kyllä tapaus ei ole ainoa vastaava laatuaan.
On maita, joissa mm. kyseisen rotuisia koiria ei saa pitää ollenkaan ja alan kyllä ymmärtää, miksi näin on.
On maita, joissa mm. kyseisen rotuisia koiria ei saa pitää ollenkaan ja alan kyllä ymmärtää, miksi näin on.
MItä mieltä sinä olet tapauksesta? Voiko tapauksesta olla montaa mieltä? Onko järkeä boikotoida ravintokaa moisen asian takia? Mitä pitille pitäisi tehdä? Mitä me voisimme yhteisön tehdä, että tällaiset turhat kuolemat loppuisivat, tai edes vähenisivät?
Pitäkää pliis ne koiranne kytkettyinä!
Alkuperäinen päivitys tapahtumien kulusta: https://www.facebook.com/noora.asikainen.3/posts/10156272039407970
#oikeuttahilpalle #riphilppa #hilpanmuistolle #justiceforhilppa #koirienpuolella#pientenpuolella #äläotamunanjatketta #koirakuri
Kuvituksena tietokoneen uumenista löytyneitä ennen blogissa toivottavasti julkaisemattomia kuvia omista koirista, kasvateista ja harrastuskavereista. Yksi koirista, rakkaista rakkain Mette-löwchen, on jo sateenkaarisillalla. Mette sai ehkä minut tuntemaan näin voimakkaasti. Se oli elämäni koira, ja halusin sille mahdollisimman inhimillisen lopun, jossa se siliteltiin ja suukotettiin ikuiseen uneen. Oman parkumisen aika oli myöhemmin.
Jos sua ei ois ollut, olisin keksinyt sut.
Ois susta samanlainen tullut,
mitään en ois muuttanut.
Juuri lomille päästyäni jouduin viettämään yön mitä tuskallisimpien tuntemusten keskellä. Tiesin, että laumamme johtajakoiran Gouldin oli aika lähteä. Yön ajan lääkitsin sitä, jotta sillä olisi parempi olla kun eläinlääkäri pääsisi kotiimme sen aamusella päästämään toiselle puolen sateenkaarta.
Pikku Pörrikkä kuitenkin, kuten aina, teki kuten itse halusi, ja annettuaan minun syöttää sille vielä sen lempinameja, suukottaa sitä, ja sanoa sille, että rakastan sitä aina, se katsoi minua pitkään ja
sitten sen sydän lakkasi lyömästä. Ympärillään sille tärkeät ihmiset, minä ja aviomieheni.
Ajattelin aina, että tuo kaveri todellakin lähtee saappaat jalassa niiltä sijoiltaan ja niin se tekikin. Edellispäivänä heitin koirille palloa pihassa ja vanha herra ei alttanut lopettaa vielä puolentoistakaan tunnin kohdalla.
Nyt kulunut kolmisen viikkoa, pystyn jo kirjoittamaan siitä itkemättä silmiä päästäni, nyt näppiksen kastelee suuri määrä haikeita kaipauksen kyyneleitä.
Kiitos kaikesta.
mitään en ois muuttanut.
Juuri lomille päästyäni jouduin viettämään yön mitä tuskallisimpien tuntemusten keskellä. Tiesin, että laumamme johtajakoiran Gouldin oli aika lähteä. Yön ajan lääkitsin sitä, jotta sillä olisi parempi olla kun eläinlääkäri pääsisi kotiimme sen aamusella päästämään toiselle puolen sateenkaarta.
Pikku Pörrikkä kuitenkin, kuten aina, teki kuten itse halusi, ja annettuaan minun syöttää sille vielä sen lempinameja, suukottaa sitä, ja sanoa sille, että rakastan sitä aina, se katsoi minua pitkään ja
sitten sen sydän lakkasi lyömästä. Ympärillään sille tärkeät ihmiset, minä ja aviomieheni.
Ajattelin aina, että tuo kaveri todellakin lähtee saappaat jalassa niiltä sijoiltaan ja niin se tekikin. Edellispäivänä heitin koirille palloa pihassa ja vanha herra ei alttanut lopettaa vielä puolentoistakaan tunnin kohdalla.
Nyt kulunut kolmisen viikkoa, pystyn jo kirjoittamaan siitä itkemättä silmiä päästäni, nyt näppiksen kastelee suuri määrä haikeita kaipauksen kyyneleitä.
Kiitos kaikesta.
