Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuuliturkit reissaa. Näytä kaikki tekstit
Hyvää pääsiäistä Imatralta!
Pääsiäisenä lähdetään Etelä-Karjalaan, se on perinne, varsinkin kun nyt näyttelypaikka on siirretty hyytävän kylmästä Lappeenrannan jäähallista Imartan Aviasport-areenalle, jossa on jopa handlereiden pukeutumishuone. Se jos mikä on hyvää palvelua, sanon minä!
Dakin olimme ilmoittaneet ainoastaan lauantaiksi Anatoli Zhukin kehään, mutta toki flunssaisena, ääni käheänä koikkelehdin pirteästi kuin pääsiäispupu Imatralla jo perjantaina, sillä Tarjalla, Dakin kasvattajalla oli Leevi ja Juusi kehässä, eli minua tarvittiin apukäpäliksi. Lisäksi uusi ystäväni Nemo oli kehässä molempina päivinä huikean hienoilla tuloksilla (lauantaina PU4 & vara-SERT ja sunnuntaina PU2 ja vara-SERT)
Sunnuntaina oli Nemon lisäksi kehässä Daki, jonka päätin pesaista kokeeksi uusilla aineilla, joista on tulossa postaus erikseen. Dakin tulos herra Zhukin kehässä oli PU2 vara-cacibilla. Olin varsin tyytyväinen poikasen esiintymiseen ja turkin ulkonäköön, mutta valitettavasti kehästä ei ole kuvia.
Yövyin hostel Ukonlinnassa noin puolentoista kilometrin päässä näyttelypaikasta, sillä päätin vasta viime tipassa, eli lähtöä edeltävänä yönä, olla yötä Imatralla edestakaisin ajelun sijaan eikä hotellihuoneita koirallisille ollut oikein tarjolla.
Hostelli oli ihanalla paikalla Saimaan rannassa ja yö maksoi minulta ja Dakilta yhden hengen huoneessa yhteensä 50 euroa, mikä on mielestäni aika paljon, varsinkin, kun hintaan ei sisältynyt aamiaista ja WC- ja suihkutilat olivat yhteiskäytössä.
Aamulenkkimaisemat kuitenkin korvasivat menetetyn aamiaisen ja poikanen kirmasikin jäällä riemuissaan vaikka kuinka kauan!
Dösällä Valko-Venäjälle
Saavuimme Suomeen parahiksi hiihtoloman viimeisenä päivänä Valko-Venäjältä, jonne matkustin MiliaM Travelin linja-autoreissulla mukanani Daki, Mikki-ja Sylvi -havannat sekä maailman hurmaavin portugalinpodengo Potter, joka Texasin kasvattina ei ollut ihan vakuuttunut matkallamme puhaltaneesta Siperian tuulesta sekä hyytävästä pakkasesta.
Olen ehkä joskus saattanut mainita, että nautin yksin matkustamisesta: silloin saa tehdä juuri niin kuin itse tahtoo, ratkaisuissa ei tarvitse kuunnella muita -eikä tule riitoja tai erimielisyyksiä. Olen muutenkin melkoisen itsenäinen ihminen ja tottunut nuoresta pitäen pitämään huolen itsestäni.Bussimatkalla olen ollut viimeksi luultavasti noin 10-15 vuotta sitten ja tämän jälkeen reissannut sinne tänne joko henkilö- tai matkailuautolla tai sitten lentämällä ja julkisilla. Päätin kuitenkin antaa kimppakivalle tilaisuuden, enkä vähiten siksi, että yliopistossa opiskelemistani venäjän alkeiskursseista on jo hyvin paljon aikaa ja ruosteinen on reippaasti yliarviointia mitä tulee meikäläisen venäjänkielen taitoon.
Aamulla yhdeksän maissa pysähdyimme lyhyelle koiranpissatusbreikille Vilnassa ja samalla pääsimme ravitsemaan itseämme Mäkkärin aamiaisherkuilla. Sitten olikin aika jättää länsimaiset hapatukset taakseen ja suunnata kohti Valko-Venäjän rajaa, jossa tullimiehet ihan välttämättä halusivat seisottaa meitä parisen tuntia. Kuljettajat ja matkanjohtaja hoitivat tilanteen himaan erinomaisesti ja niin päästiin jatkamaan matkaa.
Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin melkoisesti siitä, kuinka eurooppalaista, siistiä ja turvallista noin parin miljoonan asukkaan Minskissä olikaan. Suurkaupunki, joka alkoi yhtäkkiä metsän keskeltä, oli turvallisen oloinen ja rauhallinen, ihan kuin mikä tahansa eurooppalaiskaupunki. Englantia osasi todella harva, mutta sain joka tilanteessa mielestäni erinomaista asiakaspalvelua kaivettuani muistilokeroistani muutamat kohteliaisuusfraasit venäjän kielellä. Hotelli, jossa majoituimme (Apartmenthotel Comfort) oli supersiisti ja ainakin oma huoneeni oli isompi kuin ensimmäinen asuntoni. Huoneistohotellista kun oli kyse, oli huone varustettu jääkaapilla, hellalla, vedenkeittimellä ja ruokailuvälineillä. Niinpä perjantai-iltana kävin ostamassa ruokaa lähikaupasta ja olin kuin olinkin ajoissa nukkumassa syötyäni, lenkitettyäni, ruokittuani sekä laitettuani koirat.
Itse näyttely pidettiin maneesissa ja odottelin hieman kauhulla sitä, minkälainen se tulisi olemaan. Kävi ilmi, että Dubain rikkaat hevosmiehet olivat rakentaneet Minskiin ja Pietariin komeat, lämpimät maneesit, jota olivat kieltämättä hienompia kuin ehkä mikään kotimaassa näkemäni. Pohja oli toki hiekkaa, mutta se ei upottanut ollenkaan. Tassuja piti toki suojella, varsinkin ennen isoa kehää, kun maa alkoi olla kosteampaa kuin aamulla ja tassut piti pestä illalla mutta siinäpä se.
Näyttelypaikalla oli muutamia myyntikojuja, joiden hinnat olivat, ainakin euroissa ja huonolla venäjänkielentaidollani, lähestulkoon Suomen vastaavat, mutta onnistuin kuin onnistuinkin löytämään Dakille For My Dogsin tossut viidellätoista eurolla sekä edullisen harjan ja kamman. Lisäksi mukaan lähti paikallisen valmistajan puukampa ja pari ikonia.
Tuloksista sen verran, että meillä meni pojilla oikein hyvin! Mikki ja Potter olivat molempina päivinä ROP ja saivat CACIBin ja sertin. Daki oli lauantaina ROP ja sunnuntaina PU2. Itse olen oikein tyytyväinen paitsi tuloksiin, myös siihen, että yleisesti vaikutti siltä, että sertit ja cacibit olivat Minskissä melko tiukassa. Pahat kielet kun kuiskivat tuon tuosta, että huonot koirat viedään idän maihin valioitettaviksi. Ainakaan näissä kinkereissä eivät edes kaikki hyvät valioituneet, että en sitten tiedä. Lopullinen saalis mukanani olleille sankareille oli kuitenkin yhteensä viisi uutta titteliä, ei paha ollenkaan!
Näyttelypaikalla oli muuten superhyvä valokuvaaja, joka otti "viralliset" kuvat. Kuvat sai sähköpostiin saman päivän aikana kahdella eurolla ja kuvaaja neuvoi koko ajan myös koiran asentoa, turkkia yms koskevissa asioissa ja otti niin kauan kuvia, kunnes olin kuviin tyytyväinen. Ihanan ammattimaista ja stressitöntä!
Paluumatkalle kiirehdittiin sunnuntaina heti kehien päätyttyä ja rajan ylityskin sujui tähän suuntaan tosi sukkelasti. Kuljettajat olivat niin supertaitavia, että olimme takaisin Tallinnassa ennen kuin kukaan kerkesi kissaa sanoa.
Kunhan selvisin matkalla saamastani kuolemantaudista, ehdin jo alkaa suunnitella uutta reissua, mutta siitä myöhemmin...
Miten sinä tykkäät itse matkustaa? Menetkö mielummin porukassa, yksin, omalla autolla vai ryhmämatkalla? Mitkä ovat merkittävimmät plussat ja miinukset valitsemassasi matkustusmuodossa?
Olen ehkä joskus saattanut mainita, että nautin yksin matkustamisesta: silloin saa tehdä juuri niin kuin itse tahtoo, ratkaisuissa ei tarvitse kuunnella muita -eikä tule riitoja tai erimielisyyksiä. Olen muutenkin melkoisen itsenäinen ihminen ja tottunut nuoresta pitäen pitämään huolen itsestäni.Bussimatkalla olen ollut viimeksi luultavasti noin 10-15 vuotta sitten ja tämän jälkeen reissannut sinne tänne joko henkilö- tai matkailuautolla tai sitten lentämällä ja julkisilla. Päätin kuitenkin antaa kimppakivalle tilaisuuden, enkä vähiten siksi, että yliopistossa opiskelemistani venäjän alkeiskursseista on jo hyvin paljon aikaa ja ruosteinen on reippaasti yliarviointia mitä tulee meikäläisen venäjänkielen taitoon.
Niinpä ajelimme illankähmässä hiihtolomaviikon torstaina Länsisatamaan mukanamme neljä koiraa, rinkka, noin kymmenen häkkiä eri tarkoituksiin ja luultavasti suunnilleen kahdeksantoista koirien huolto-, ruokinta- ja turkinlaittokassia. Sekä peittoja, tyyny, pyyhkeitä, turbofööni, ensiapuvälineistöä ja lääkintäkamaa sekä koirille että ihmisille.
Kamat bussiin, häkit kiinni kuormaliinoilla ja mustekaloilla ja eikun paattiin ja parin tunnin päästä Virossa bussin keula kohti eläinlääkärintarkastusta. Eläinlääkäri ajoi autolla ennaltasovitulle huoltoasemalle, jossa hän teki koirille kliinisen tarkastuksen todeten hauvojen olevan kyllin terveitä matkustamaan ja antoi matolääkepillerit ja leimasi passit. Lopuksi vein koirat lenkille, hain iltapalaa huoltsikalta, tarjoilin koirille iltaruuat, täytin vesikupit, suukotin hyvät yöt ja eikun nokka kohti Vilnaa, jonne saavuimme parahiksi katsomaan, kuinka Aurinko nousee peltojen takaa -25 asteen pakkasessa. Kaunista, eikö?
Aamulla yhdeksän maissa pysähdyimme lyhyelle koiranpissatusbreikille Vilnassa ja samalla pääsimme ravitsemaan itseämme Mäkkärin aamiaisherkuilla. Sitten olikin aika jättää länsimaiset hapatukset taakseen ja suunnata kohti Valko-Venäjän rajaa, jossa tullimiehet ihan välttämättä halusivat seisottaa meitä parisen tuntia. Kuljettajat ja matkanjohtaja hoitivat tilanteen himaan erinomaisesti ja niin päästiin jatkamaan matkaa.
Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin melkoisesti siitä, kuinka eurooppalaista, siistiä ja turvallista noin parin miljoonan asukkaan Minskissä olikaan. Suurkaupunki, joka alkoi yhtäkkiä metsän keskeltä, oli turvallisen oloinen ja rauhallinen, ihan kuin mikä tahansa eurooppalaiskaupunki. Englantia osasi todella harva, mutta sain joka tilanteessa mielestäni erinomaista asiakaspalvelua kaivettuani muistilokeroistani muutamat kohteliaisuusfraasit venäjän kielellä. Hotelli, jossa majoituimme (Apartmenthotel Comfort) oli supersiisti ja ainakin oma huoneeni oli isompi kuin ensimmäinen asuntoni. Huoneistohotellista kun oli kyse, oli huone varustettu jääkaapilla, hellalla, vedenkeittimellä ja ruokailuvälineillä. Niinpä perjantai-iltana kävin ostamassa ruokaa lähikaupasta ja olin kuin olinkin ajoissa nukkumassa syötyäni, lenkitettyäni, ruokittuani sekä laitettuani koirat.
 |
| (Kuva lainattu netistä) |
Lenkkimaastot olivat hotellilta oikein otolliset; kävelin ristiin rastiin paikallista lähiötä ja puistoa kumpanakin iltana reilun tunnin karvaisempien kaverien ja vähemmän Potterin kanssa. Vastaan tuli ystävällisiä, kohteliaita ihmisiä, jotka halusivat silittää koiria, kehuivat niitä ja kyselivät kovasti kaikkea.
Tuloksista sen verran, että meillä meni pojilla oikein hyvin! Mikki ja Potter olivat molempina päivinä ROP ja saivat CACIBin ja sertin. Daki oli lauantaina ROP ja sunnuntaina PU2. Itse olen oikein tyytyväinen paitsi tuloksiin, myös siihen, että yleisesti vaikutti siltä, että sertit ja cacibit olivat Minskissä melko tiukassa. Pahat kielet kun kuiskivat tuon tuosta, että huonot koirat viedään idän maihin valioitettaviksi. Ainakaan näissä kinkereissä eivät edes kaikki hyvät valioituneet, että en sitten tiedä. Lopullinen saalis mukanani olleille sankareille oli kuitenkin yhteensä viisi uutta titteliä, ei paha ollenkaan!
Näyttelypaikalla oli muuten superhyvä valokuvaaja, joka otti "viralliset" kuvat. Kuvat sai sähköpostiin saman päivän aikana kahdella eurolla ja kuvaaja neuvoi koko ajan myös koiran asentoa, turkkia yms koskevissa asioissa ja otti niin kauan kuvia, kunnes olin kuviin tyytyväinen. Ihanan ammattimaista ja stressitöntä!
Paluumatkalle kiirehdittiin sunnuntaina heti kehien päätyttyä ja rajan ylityskin sujui tähän suuntaan tosi sukkelasti. Kuljettajat olivat niin supertaitavia, että olimme takaisin Tallinnassa ennen kuin kukaan kerkesi kissaa sanoa.
Miten sinä tykkäät itse matkustaa? Menetkö mielummin porukassa, yksin, omalla autolla vai ryhmämatkalla? Mitkä ovat merkittävimmät plussat ja miinukset valitsemassasi matkustusmuodossa?
