Näytetään tekstit, joissa on tunniste Daki. Näytä kaikki tekstit
Korppukarvan pelastusoperaatio
Olen suureksi ilokseni saanut tehdä Winner.dogin kanssa yhteistyötä tämän ja muutaman muunkin postauksen parissa. Mielipiteet ja tulokset sekä muutokset ovat aitoja ja omiani.
Varsinkin talvisin Dakin turkki on järjestään muuttunut kovaksi, kiharaksi ja kuivaksi koppuraksi. Ravitsemus pojalla on kunnossa, kaveri on jo useamman tovin pistellyt poskeensa Eukanubaa, joten jo syksyllä lähdin varovaisen uteliaana kokeilemaan vähän kerrallaan Iv San Bernardin tuotteita, mutta pysyttelin pääosin kuitenkin tutuissa ja turvallisissa, joita ISB:llä sitten höystelin.
Ennen messaria, eli joulukuun puoliväliä, tilanne oli jo niin jäätävä, että pohdin vakavissani pojanpallerosen jättämistä kotiin, sillä turkki näytti siltä kuin siitä oltaisiin kiskottu haikaranpesän kokoisia takkupalloja haravalla irti useamman riuskan isäntämiehen voimin.
ISB:stä ilahduttavia kokemuksia saaneena lähetin epätoivoisen avunpyynnön ja avautumisen Dakin bad hair winteristä Winner.dogin Tialle, jonka pitkä vastausviesti napsahti messengeriin alle tunnissa ja seuraavana päivänä turkinpelastuslaatikko odotti jo minua Matkahuollossa!
Messarista olikin näyttelytaukoa lähes koko vuoden viettäneelle poikaselle tuomisina molempina päivinä PU3, lauantaina luokkavoiton kera!
Varsinkin talvisin Dakin turkki on järjestään muuttunut kovaksi, kiharaksi ja kuivaksi koppuraksi. Ravitsemus pojalla on kunnossa, kaveri on jo useamman tovin pistellyt poskeensa Eukanubaa, joten jo syksyllä lähdin varovaisen uteliaana kokeilemaan vähän kerrallaan Iv San Bernardin tuotteita, mutta pysyttelin pääosin kuitenkin tutuissa ja turvallisissa, joita ISB:llä sitten höystelin.
Ennen messaria, eli joulukuun puoliväliä, tilanne oli jo niin jäätävä, että pohdin vakavissani pojanpallerosen jättämistä kotiin, sillä turkki näytti siltä kuin siitä oltaisiin kiskottu haikaranpesän kokoisia takkupalloja haravalla irti useamman riuskan isäntämiehen voimin.
ISB:stä ilahduttavia kokemuksia saaneena lähetin epätoivoisen avunpyynnön ja avautumisen Dakin bad hair winteristä Winner.dogin Tialle, jonka pitkä vastausviesti napsahti messengeriin alle tunnissa ja seuraavana päivänä turkinpelastuslaatikko odotti jo minua Matkahuollossa!
Ehdin tehdä Dakille välipesun ennen näyttelypesua, ja tuntui, että turkki imaisi hoitoainetta itseensä kuin Raine-setäni firman pikkujouluissa ja turkki vaikutti jo silloin ravitummalta kuin varmaan ikinä. Näyttelypesun jälkeen turkki oli kuitenkin vielä huomattavasti pehmeämpi, sileämpi ja suorempi!
Kuva: Isabella Fagerström
Nyt, kolme viikkoa myöhemmin, Daki on neljästi pesty ja turkkia föönatessa käsitelty kuvassa näkyvillä aineilla ja turkki on elpynyt hyvin, jopa latvoista. Takkujakaan ei ole näkynyt, vaikka aikaisempina talvina niitä sai olla alvariinsa aukomassa. Olen latvasuojana käyttänyt välillä PEK-hoitoainetta raakana ja PH sekä Maracuja-hoitiksia olen sekoittanut keskenään lisäten PEKiä sekaan ja jo ennen föönauksen aloittamista käynyt vielä koko koiran läpi Atami H270-suihkeella.
Väittäisin muutamat turkit hoitaneeni, enkä ole vielä toistaiseksi ikinä nähnyt tällaista muutosta näin lyhyessä ajassa! Vaikuttaa siltä, että meidän Dakille on vihdoin löytynyt se The Aine.
PS huomasitko, että Winner.dogilla on nyt isot, 3 ja 5 litran tuotteet 15% tarjouksessa. Meillä ollaan jo klikkailtu ostoskoriin tuttuja tuotteita ja uusia tuttavuuksia... :)
Hyvää pääsiäistä Imatralta!
Pääsiäisenä lähdetään Etelä-Karjalaan, se on perinne, varsinkin kun nyt näyttelypaikka on siirretty hyytävän kylmästä Lappeenrannan jäähallista Imartan Aviasport-areenalle, jossa on jopa handlereiden pukeutumishuone. Se jos mikä on hyvää palvelua, sanon minä!
Dakin olimme ilmoittaneet ainoastaan lauantaiksi Anatoli Zhukin kehään, mutta toki flunssaisena, ääni käheänä koikkelehdin pirteästi kuin pääsiäispupu Imatralla jo perjantaina, sillä Tarjalla, Dakin kasvattajalla oli Leevi ja Juusi kehässä, eli minua tarvittiin apukäpäliksi. Lisäksi uusi ystäväni Nemo oli kehässä molempina päivinä huikean hienoilla tuloksilla (lauantaina PU4 & vara-SERT ja sunnuntaina PU2 ja vara-SERT)
Sunnuntaina oli Nemon lisäksi kehässä Daki, jonka päätin pesaista kokeeksi uusilla aineilla, joista on tulossa postaus erikseen. Dakin tulos herra Zhukin kehässä oli PU2 vara-cacibilla. Olin varsin tyytyväinen poikasen esiintymiseen ja turkin ulkonäköön, mutta valitettavasti kehästä ei ole kuvia.
Yövyin hostel Ukonlinnassa noin puolentoista kilometrin päässä näyttelypaikasta, sillä päätin vasta viime tipassa, eli lähtöä edeltävänä yönä, olla yötä Imatralla edestakaisin ajelun sijaan eikä hotellihuoneita koirallisille ollut oikein tarjolla.
Hostelli oli ihanalla paikalla Saimaan rannassa ja yö maksoi minulta ja Dakilta yhden hengen huoneessa yhteensä 50 euroa, mikä on mielestäni aika paljon, varsinkin, kun hintaan ei sisältynyt aamiaista ja WC- ja suihkutilat olivat yhteiskäytössä.
Aamulenkkimaisemat kuitenkin korvasivat menetetyn aamiaisen ja poikanen kirmasikin jäällä riemuissaan vaikka kuinka kauan!
Dösällä Valko-Venäjälle
Saavuimme Suomeen parahiksi hiihtoloman viimeisenä päivänä Valko-Venäjältä, jonne matkustin MiliaM Travelin linja-autoreissulla mukanani Daki, Mikki-ja Sylvi -havannat sekä maailman hurmaavin portugalinpodengo Potter, joka Texasin kasvattina ei ollut ihan vakuuttunut matkallamme puhaltaneesta Siperian tuulesta sekä hyytävästä pakkasesta.
Olen ehkä joskus saattanut mainita, että nautin yksin matkustamisesta: silloin saa tehdä juuri niin kuin itse tahtoo, ratkaisuissa ei tarvitse kuunnella muita -eikä tule riitoja tai erimielisyyksiä. Olen muutenkin melkoisen itsenäinen ihminen ja tottunut nuoresta pitäen pitämään huolen itsestäni.Bussimatkalla olen ollut viimeksi luultavasti noin 10-15 vuotta sitten ja tämän jälkeen reissannut sinne tänne joko henkilö- tai matkailuautolla tai sitten lentämällä ja julkisilla. Päätin kuitenkin antaa kimppakivalle tilaisuuden, enkä vähiten siksi, että yliopistossa opiskelemistani venäjän alkeiskursseista on jo hyvin paljon aikaa ja ruosteinen on reippaasti yliarviointia mitä tulee meikäläisen venäjänkielen taitoon.
Aamulla yhdeksän maissa pysähdyimme lyhyelle koiranpissatusbreikille Vilnassa ja samalla pääsimme ravitsemaan itseämme Mäkkärin aamiaisherkuilla. Sitten olikin aika jättää länsimaiset hapatukset taakseen ja suunnata kohti Valko-Venäjän rajaa, jossa tullimiehet ihan välttämättä halusivat seisottaa meitä parisen tuntia. Kuljettajat ja matkanjohtaja hoitivat tilanteen himaan erinomaisesti ja niin päästiin jatkamaan matkaa.
Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin melkoisesti siitä, kuinka eurooppalaista, siistiä ja turvallista noin parin miljoonan asukkaan Minskissä olikaan. Suurkaupunki, joka alkoi yhtäkkiä metsän keskeltä, oli turvallisen oloinen ja rauhallinen, ihan kuin mikä tahansa eurooppalaiskaupunki. Englantia osasi todella harva, mutta sain joka tilanteessa mielestäni erinomaista asiakaspalvelua kaivettuani muistilokeroistani muutamat kohteliaisuusfraasit venäjän kielellä. Hotelli, jossa majoituimme (Apartmenthotel Comfort) oli supersiisti ja ainakin oma huoneeni oli isompi kuin ensimmäinen asuntoni. Huoneistohotellista kun oli kyse, oli huone varustettu jääkaapilla, hellalla, vedenkeittimellä ja ruokailuvälineillä. Niinpä perjantai-iltana kävin ostamassa ruokaa lähikaupasta ja olin kuin olinkin ajoissa nukkumassa syötyäni, lenkitettyäni, ruokittuani sekä laitettuani koirat.
Itse näyttely pidettiin maneesissa ja odottelin hieman kauhulla sitä, minkälainen se tulisi olemaan. Kävi ilmi, että Dubain rikkaat hevosmiehet olivat rakentaneet Minskiin ja Pietariin komeat, lämpimät maneesit, jota olivat kieltämättä hienompia kuin ehkä mikään kotimaassa näkemäni. Pohja oli toki hiekkaa, mutta se ei upottanut ollenkaan. Tassuja piti toki suojella, varsinkin ennen isoa kehää, kun maa alkoi olla kosteampaa kuin aamulla ja tassut piti pestä illalla mutta siinäpä se.
Näyttelypaikalla oli muutamia myyntikojuja, joiden hinnat olivat, ainakin euroissa ja huonolla venäjänkielentaidollani, lähestulkoon Suomen vastaavat, mutta onnistuin kuin onnistuinkin löytämään Dakille For My Dogsin tossut viidellätoista eurolla sekä edullisen harjan ja kamman. Lisäksi mukaan lähti paikallisen valmistajan puukampa ja pari ikonia.
Tuloksista sen verran, että meillä meni pojilla oikein hyvin! Mikki ja Potter olivat molempina päivinä ROP ja saivat CACIBin ja sertin. Daki oli lauantaina ROP ja sunnuntaina PU2. Itse olen oikein tyytyväinen paitsi tuloksiin, myös siihen, että yleisesti vaikutti siltä, että sertit ja cacibit olivat Minskissä melko tiukassa. Pahat kielet kun kuiskivat tuon tuosta, että huonot koirat viedään idän maihin valioitettaviksi. Ainakaan näissä kinkereissä eivät edes kaikki hyvät valioituneet, että en sitten tiedä. Lopullinen saalis mukanani olleille sankareille oli kuitenkin yhteensä viisi uutta titteliä, ei paha ollenkaan!
Näyttelypaikalla oli muuten superhyvä valokuvaaja, joka otti "viralliset" kuvat. Kuvat sai sähköpostiin saman päivän aikana kahdella eurolla ja kuvaaja neuvoi koko ajan myös koiran asentoa, turkkia yms koskevissa asioissa ja otti niin kauan kuvia, kunnes olin kuviin tyytyväinen. Ihanan ammattimaista ja stressitöntä!
Paluumatkalle kiirehdittiin sunnuntaina heti kehien päätyttyä ja rajan ylityskin sujui tähän suuntaan tosi sukkelasti. Kuljettajat olivat niin supertaitavia, että olimme takaisin Tallinnassa ennen kuin kukaan kerkesi kissaa sanoa.
Kunhan selvisin matkalla saamastani kuolemantaudista, ehdin jo alkaa suunnitella uutta reissua, mutta siitä myöhemmin...
Miten sinä tykkäät itse matkustaa? Menetkö mielummin porukassa, yksin, omalla autolla vai ryhmämatkalla? Mitkä ovat merkittävimmät plussat ja miinukset valitsemassasi matkustusmuodossa?
Olen ehkä joskus saattanut mainita, että nautin yksin matkustamisesta: silloin saa tehdä juuri niin kuin itse tahtoo, ratkaisuissa ei tarvitse kuunnella muita -eikä tule riitoja tai erimielisyyksiä. Olen muutenkin melkoisen itsenäinen ihminen ja tottunut nuoresta pitäen pitämään huolen itsestäni.Bussimatkalla olen ollut viimeksi luultavasti noin 10-15 vuotta sitten ja tämän jälkeen reissannut sinne tänne joko henkilö- tai matkailuautolla tai sitten lentämällä ja julkisilla. Päätin kuitenkin antaa kimppakivalle tilaisuuden, enkä vähiten siksi, että yliopistossa opiskelemistani venäjän alkeiskursseista on jo hyvin paljon aikaa ja ruosteinen on reippaasti yliarviointia mitä tulee meikäläisen venäjänkielen taitoon.
Niinpä ajelimme illankähmässä hiihtolomaviikon torstaina Länsisatamaan mukanamme neljä koiraa, rinkka, noin kymmenen häkkiä eri tarkoituksiin ja luultavasti suunnilleen kahdeksantoista koirien huolto-, ruokinta- ja turkinlaittokassia. Sekä peittoja, tyyny, pyyhkeitä, turbofööni, ensiapuvälineistöä ja lääkintäkamaa sekä koirille että ihmisille.
Kamat bussiin, häkit kiinni kuormaliinoilla ja mustekaloilla ja eikun paattiin ja parin tunnin päästä Virossa bussin keula kohti eläinlääkärintarkastusta. Eläinlääkäri ajoi autolla ennaltasovitulle huoltoasemalle, jossa hän teki koirille kliinisen tarkastuksen todeten hauvojen olevan kyllin terveitä matkustamaan ja antoi matolääkepillerit ja leimasi passit. Lopuksi vein koirat lenkille, hain iltapalaa huoltsikalta, tarjoilin koirille iltaruuat, täytin vesikupit, suukotin hyvät yöt ja eikun nokka kohti Vilnaa, jonne saavuimme parahiksi katsomaan, kuinka Aurinko nousee peltojen takaa -25 asteen pakkasessa. Kaunista, eikö?
Aamulla yhdeksän maissa pysähdyimme lyhyelle koiranpissatusbreikille Vilnassa ja samalla pääsimme ravitsemaan itseämme Mäkkärin aamiaisherkuilla. Sitten olikin aika jättää länsimaiset hapatukset taakseen ja suunnata kohti Valko-Venäjän rajaa, jossa tullimiehet ihan välttämättä halusivat seisottaa meitä parisen tuntia. Kuljettajat ja matkanjohtaja hoitivat tilanteen himaan erinomaisesti ja niin päästiin jatkamaan matkaa.
Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin melkoisesti siitä, kuinka eurooppalaista, siistiä ja turvallista noin parin miljoonan asukkaan Minskissä olikaan. Suurkaupunki, joka alkoi yhtäkkiä metsän keskeltä, oli turvallisen oloinen ja rauhallinen, ihan kuin mikä tahansa eurooppalaiskaupunki. Englantia osasi todella harva, mutta sain joka tilanteessa mielestäni erinomaista asiakaspalvelua kaivettuani muistilokeroistani muutamat kohteliaisuusfraasit venäjän kielellä. Hotelli, jossa majoituimme (Apartmenthotel Comfort) oli supersiisti ja ainakin oma huoneeni oli isompi kuin ensimmäinen asuntoni. Huoneistohotellista kun oli kyse, oli huone varustettu jääkaapilla, hellalla, vedenkeittimellä ja ruokailuvälineillä. Niinpä perjantai-iltana kävin ostamassa ruokaa lähikaupasta ja olin kuin olinkin ajoissa nukkumassa syötyäni, lenkitettyäni, ruokittuani sekä laitettuani koirat.
 |
| (Kuva lainattu netistä) |
Lenkkimaastot olivat hotellilta oikein otolliset; kävelin ristiin rastiin paikallista lähiötä ja puistoa kumpanakin iltana reilun tunnin karvaisempien kaverien ja vähemmän Potterin kanssa. Vastaan tuli ystävällisiä, kohteliaita ihmisiä, jotka halusivat silittää koiria, kehuivat niitä ja kyselivät kovasti kaikkea.
Tuloksista sen verran, että meillä meni pojilla oikein hyvin! Mikki ja Potter olivat molempina päivinä ROP ja saivat CACIBin ja sertin. Daki oli lauantaina ROP ja sunnuntaina PU2. Itse olen oikein tyytyväinen paitsi tuloksiin, myös siihen, että yleisesti vaikutti siltä, että sertit ja cacibit olivat Minskissä melko tiukassa. Pahat kielet kun kuiskivat tuon tuosta, että huonot koirat viedään idän maihin valioitettaviksi. Ainakaan näissä kinkereissä eivät edes kaikki hyvät valioituneet, että en sitten tiedä. Lopullinen saalis mukanani olleille sankareille oli kuitenkin yhteensä viisi uutta titteliä, ei paha ollenkaan!
Näyttelypaikalla oli muuten superhyvä valokuvaaja, joka otti "viralliset" kuvat. Kuvat sai sähköpostiin saman päivän aikana kahdella eurolla ja kuvaaja neuvoi koko ajan myös koiran asentoa, turkkia yms koskevissa asioissa ja otti niin kauan kuvia, kunnes olin kuviin tyytyväinen. Ihanan ammattimaista ja stressitöntä!
Paluumatkalle kiirehdittiin sunnuntaina heti kehien päätyttyä ja rajan ylityskin sujui tähän suuntaan tosi sukkelasti. Kuljettajat olivat niin supertaitavia, että olimme takaisin Tallinnassa ennen kuin kukaan kerkesi kissaa sanoa.
Miten sinä tykkäät itse matkustaa? Menetkö mielummin porukassa, yksin, omalla autolla vai ryhmämatkalla? Mitkä ovat merkittävimmät plussat ja miinukset valitsemassasi matkustusmuodossa?
Vuoden tiibetinterrieri
Tänään Suomen Tiibetinterrierit ry:n vuosikokouksessa Daki palkittiin vuoden tiibetinterrierinä.
Salaa sitä toivottiin ja hitto vie, saavutettiinhan se! Tänä vuonna sitten Dakin kanssa kisaillaan etupäässä muissa lajeissa ja muilla mailla.
Tiibetinterrierit Ry antoi Dakille pakinnoksi oheisen ihanan tibbepatsaan. Kiitos tuhannesti muistamisesta!
Tiibetinterrierit Ry antoi Dakille pakinnoksi oheisen ihanan tibbepatsaan. Kiitos tuhannesti muistamisesta!
Tuuliturkit nykyaikaan
Nyt se on siis tapahtunut, loin nimittäin blogille oman Youtube-kanavan, Tuuliturkit.
Tuntuu, että välillä olisi mielekästä joitain asioita videoidakin kaiken kansan nähtäville. Lisäksi lukijoilta on tullut toiveita Youtube-kanavan perustamiseen. Myös ihanat oppilaani ovat rohkaisseet minua hyppäämään tuntemattomaan. No, katsotaan, miten käy. Ainahan sen saa sieltä pois...
Ja mikä parasta, bannerissa olevalla Youtube-nappulalla on vihdoinkin tarkoitus!
Ensimmäinen video sai olla pätkiä minun, Dakin ja Lyytin tämän talven peltolenkeistä. Minusta on kivaa katsoa, kun tyypit temmeltävät sydän onnesta pakahtuakseen! Ja kuka sanoi, että näyttelykoirat eivät mukamas nauti elämästään!
Kommentoithan, onko Yuotubekanava hölmö idea ja millaista sisältöä siellä olisi kiva nähdä? Näyttelyvideoita, videoita näyttelymatkoilta ulkomailla, turkinhoitoon liittyviä juttuja vai random höpöttelyä koirista tai jostain muusta?
Muistahan pistää myös Youtube-kanava tilaukseen, niin pysyt kärryillä myös videopostauksista :)
Tuntuu, että välillä olisi mielekästä joitain asioita videoidakin kaiken kansan nähtäville. Lisäksi lukijoilta on tullut toiveita Youtube-kanavan perustamiseen. Myös ihanat oppilaani ovat rohkaisseet minua hyppäämään tuntemattomaan. No, katsotaan, miten käy. Ainahan sen saa sieltä pois...
Ja mikä parasta, bannerissa olevalla Youtube-nappulalla on vihdoinkin tarkoitus!
Ensimmäinen video sai olla pätkiä minun, Dakin ja Lyytin tämän talven peltolenkeistä. Minusta on kivaa katsoa, kun tyypit temmeltävät sydän onnesta pakahtuakseen! Ja kuka sanoi, että näyttelykoirat eivät mukamas nauti elämästään!
Kommentoithan, onko Yuotubekanava hölmö idea ja millaista sisältöä siellä olisi kiva nähdä? Näyttelyvideoita, videoita näyttelymatkoilta ulkomailla, turkinhoitoon liittyviä juttuja vai random höpöttelyä koirista tai jostain muusta?
Muistahan pistää myös Youtube-kanava tilaukseen, niin pysyt kärryillä myös videopostauksista :)
Tavoitteita ja niiden toteutumisia
Viime vuosi oli Dakille toinen kokonainen näyttelyvuosi. Varovasti, kenellekään paljastamatta toivoin, että poikanen sijoittuisi vuoden tibbe-kisassa kolmen kärkeen, kuten edellisvuonnakin, jolloin oli siis kolmas.
Messarista ja koko näyttelyvuodesta toivuttiin yli kuukauden mittaisella näyttelylomalla. Daki oli saanut messarista viimeisen CACIBinsa ja CIB-hakemus lähti matkaan heti maanantaina.
Näyttelyvuosi korkattiin siis perinteikkäästi Turussa tammikuun lopulla. Irlantilaisen Anthony Moranin kehässä ei liiemmin Dakia arvostettu; poika joutui toista kertaa meilläoloaikanaan jäämään ilman SA:ta. Tämä kuitenkin mahdollisti sen, että ihana Nella kerkesi Dakin kanssa junior handler-kisaan, jossa he voittivat nuorempien ikäsarjan.
Turun jälkeen lomailtiin lisää, kunnes näyttelykausi lähti osaltamme ryminällä käyntiin erikoisnäyttelystä Vantaalta, jossa Daki oli paras uros ruotsalaisen Charlott Sandbergin arvostellessa! Olen ehkä edelleen hivenen järkyttynyt tästä, nimittäin Daki oli myös edellisvuonna erkkarin paras uros, sekä rotunsa paras. Tällä kertaa Daki kuitenkin nöyrtyi kauniimmalle sukupuolelle ollen lopulta VSP.
Messarista ja koko näyttelyvuodesta toivuttiin yli kuukauden mittaisella näyttelylomalla. Daki oli saanut messarista viimeisen CACIBinsa ja CIB-hakemus lähti matkaan heti maanantaina.
Näyttelyvuosi korkattiin siis perinteikkäästi Turussa tammikuun lopulla. Irlantilaisen Anthony Moranin kehässä ei liiemmin Dakia arvostettu; poika joutui toista kertaa meilläoloaikanaan jäämään ilman SA:ta. Tämä kuitenkin mahdollisti sen, että ihana Nella kerkesi Dakin kanssa junior handler-kisaan, jossa he voittivat nuorempien ikäsarjan.
Turun jälkeen lomailtiin lisää, kunnes näyttelykausi lähti osaltamme ryminällä käyntiin erikoisnäyttelystä Vantaalta, jossa Daki oli paras uros ruotsalaisen Charlott Sandbergin arvostellessa! Olen ehkä edelleen hivenen järkyttynyt tästä, nimittäin Daki oli myös edellisvuonna erkkarin paras uros, sekä rotunsa paras. Tällä kertaa Daki kuitenkin nöyrtyi kauniimmalle sukupuolelle ollen lopulta VSP.
Erkkarista seuraavana päivänä reissattiin Lahteen Tarja Löfmanin kehään, jossa oli edelleen tarjolla hunajata, sillä Daki oli ROP todella kovasta sakista. Lahdessa on perinteisesti tarjolla palkintoina nalleja, mikä tietysti sai meidät iloitsemaan voitosta vielä enemmän :)
Lahden jälkeen reissasimme Vaasaan ja Kankaanpäähän, joista Kankaanpäässä Daki oli ROP ja RYP-3!
Ennen kesätaukoa kävimme vielä Tampereella (ROP) ja Helsingin Royal Canin showssa (PU3).
Seuraavat skabat olivatkin Dakin kohdalla vasta heinäkuussa. Daki ei ole mikään aurinkoisten kesäpäivien suurin ystävä ja itsekin halusin levähtää kunnolla loman alkajaisiksi. Kesällä kisailtiin muutenkin säästeliäästi, mutta Mikkelissä ja Helsingissä ehdittiin silti ropittelemaan.
Syksyllä reissasimme mm. Norjaan ja Eckeröön, joista molemmissa Daki oli VSP.
Ennen vuoden viimeisiä Suomen-kisoja kävimme vielä Saksassa maailman voittaja-näyttelyssä, jossa Daki oli hienosti valioluokan kolmas.
Vuoden loppuessa keskityimme lähinnä siihen, voittaako Tarjan Leevi Vuoden Veteraani-tittelin ja Daki pääsi mukaan lähinnä huvin ja urheilun takia.
Koko näyttelyvuosi oli sujahtanut ohite kuin huomaamatta ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Dakia näyttelytettiin aika säästeliäästi.
Messarissakin stressasin lähinnä sitä, ehtiikö Daki Jennyn kanssa junior handler-finaaliin ja ehtiikö se varmasti levätä ennen sitä. Kuitenkin tulokset riittivät kuin riittivätkin -kahden pisteen erolla - Vuoden Tiibetinterrieri -kisan voittoon!
Kaiken kaikkiaan kisan urosten kolmen kärki meni meidän (tai siis Tarjan) tiimiin: Daki voitti, Leevi tuli toiseksi ja Juuso kolmanneksi. Olen kyllä tosi ylpeä, paitsi Dakista, myös koko meidän Poikabändistä.
Tästä kaikesta hurmioituneena askartelin Fabulous Teddy's Facebook-sivulle oheisen grafiikan. Hyvä meidän pojat, hyvä Daki!
Vuosi 2017 numeroina
Vuonna 2017
...Reissattiin Dakin kanssa yhteensä noin 15 000 kilometriä.
...Lyyti työskenteli koulukoirana yhteensä 19 päivänä
...Haettiin Lyytille kolme 0-tulosta rally-tokossa
...Tuomaroin yhden kerran virallisen junior handler -kisan
...Lyyti todettiin soveltuvaksi kasvatus-ja kuntoutuskoiraoppilaaksi
...Daki kävi neljästi geokätköilemässä
Voittaja 2017
Messarin sunnuntaipäivän aluksi käväisin ihanan Nemo-havannan kanssa pentunäyttelyssä, jossa se oli Jenna Leinon arvostelemana PU2 voittaen kuitenkin oman luokkansa.
Loppupäivä sujuikin hyvin tiibettiläisissä merkeissä, kun ensin tibbejen arvostelun (Dakille PU"5") ajan piilottelimme Tarjalle yhdessä hankkimaamme lahjaa milloin missäkin ja kun rotukehän loputtua aloimme kahvittelemaan, pääsin jännittämään vielä ison kehän katsomoon, sillä Daki pääsi vielä junior handlerien SM-finaaliin vantaalaisen Jannyn kanssa.
 |
| Kuva: Isabella Fagertsröm |
 | ||
Kuva: Isabella Fagertsröm
|
 |
| Kuva: Sami Osenius |
 |
| Kuva: Isabella Fagerström |
Samaan aikaan tibbekehällä juotiin
Kolmen päivän turneen päätteeksi illalla, väsyneenä, liikuttuneena, monet kerrat ilosta itkeneenä ja taas uudelleen meikanneena, onnellisena ja sokerihumalassa juuri ennen Best In Shown valintaa, silmät silti liikutuksesta kosteina sitten marssimme Tarjan ja Leevin perässä isoon kehään palkintoa hakemaan. Hetki, jonka tulen muistamaan ikuisesti.
