torstai 11. tammikuuta 2018
Ois susta samanlainen tullut,
mitään en ois muuttanut.
Juuri lomille päästyäni jouduin viettämään yön mitä tuskallisimpien tuntemusten keskellä. Tiesin, että laumamme johtajakoiran Gouldin oli aika lähteä. Yön ajan lääkitsin sitä, jotta sillä olisi parempi olla kun eläinlääkäri pääsisi kotiimme sen aamusella päästämään toiselle puolen sateenkaarta.
Pikku Pörrikkä kuitenkin, kuten aina, teki kuten itse halusi, ja annettuaan minun syöttää sille vielä sen lempinameja, suukottaa sitä, ja sanoa sille, että rakastan sitä aina, se katsoi minua pitkään ja
sitten sen sydän lakkasi lyömästä. Ympärillään sille tärkeät ihmiset, minä ja aviomieheni.
Ajattelin aina, että tuo kaveri todellakin lähtee saappaat jalassa niiltä sijoiltaan ja niin se tekikin. Edellispäivänä heitin koirille palloa pihassa ja vanha herra ei alttanut lopettaa vielä puolentoistakaan tunnin kohdalla.
Nyt kulunut kolmisen viikkoa, pystyn jo kirjoittamaan siitä itkemättä silmiä päästäni, nyt näppiksen kastelee suuri määrä haikeita kaipauksen kyyneleitä.
Kiitos kaikesta.
{ 2 kommenttia... read them below or Comment }
Jätäthän asiallisen kommenttisi! Voit kommentoida myös anonyyminä eikä kommentointia valvota, joten kiltiti kommenttiboksissa sitten! ;)
Virtuaalihali Pörrin poismenon johdosta! <3
VastaaPoistaKiitos! <3
Poista