Näytetään tekstit, joissa on tunniste kielen päällä just nyt. Näytä kaikki tekstit
Korppukarvan pelastusoperaatio
Olen suureksi ilokseni saanut tehdä Winner.dogin kanssa yhteistyötä tämän ja muutaman muunkin postauksen parissa. Mielipiteet ja tulokset sekä muutokset ovat aitoja ja omiani.
Varsinkin talvisin Dakin turkki on järjestään muuttunut kovaksi, kiharaksi ja kuivaksi koppuraksi. Ravitsemus pojalla on kunnossa, kaveri on jo useamman tovin pistellyt poskeensa Eukanubaa, joten jo syksyllä lähdin varovaisen uteliaana kokeilemaan vähän kerrallaan Iv San Bernardin tuotteita, mutta pysyttelin pääosin kuitenkin tutuissa ja turvallisissa, joita ISB:llä sitten höystelin.
Ennen messaria, eli joulukuun puoliväliä, tilanne oli jo niin jäätävä, että pohdin vakavissani pojanpallerosen jättämistä kotiin, sillä turkki näytti siltä kuin siitä oltaisiin kiskottu haikaranpesän kokoisia takkupalloja haravalla irti useamman riuskan isäntämiehen voimin.
ISB:stä ilahduttavia kokemuksia saaneena lähetin epätoivoisen avunpyynnön ja avautumisen Dakin bad hair winteristä Winner.dogin Tialle, jonka pitkä vastausviesti napsahti messengeriin alle tunnissa ja seuraavana päivänä turkinpelastuslaatikko odotti jo minua Matkahuollossa!
Messarista olikin näyttelytaukoa lähes koko vuoden viettäneelle poikaselle tuomisina molempina päivinä PU3, lauantaina luokkavoiton kera!
Varsinkin talvisin Dakin turkki on järjestään muuttunut kovaksi, kiharaksi ja kuivaksi koppuraksi. Ravitsemus pojalla on kunnossa, kaveri on jo useamman tovin pistellyt poskeensa Eukanubaa, joten jo syksyllä lähdin varovaisen uteliaana kokeilemaan vähän kerrallaan Iv San Bernardin tuotteita, mutta pysyttelin pääosin kuitenkin tutuissa ja turvallisissa, joita ISB:llä sitten höystelin.
Ennen messaria, eli joulukuun puoliväliä, tilanne oli jo niin jäätävä, että pohdin vakavissani pojanpallerosen jättämistä kotiin, sillä turkki näytti siltä kuin siitä oltaisiin kiskottu haikaranpesän kokoisia takkupalloja haravalla irti useamman riuskan isäntämiehen voimin.
ISB:stä ilahduttavia kokemuksia saaneena lähetin epätoivoisen avunpyynnön ja avautumisen Dakin bad hair winteristä Winner.dogin Tialle, jonka pitkä vastausviesti napsahti messengeriin alle tunnissa ja seuraavana päivänä turkinpelastuslaatikko odotti jo minua Matkahuollossa!
Ehdin tehdä Dakille välipesun ennen näyttelypesua, ja tuntui, että turkki imaisi hoitoainetta itseensä kuin Raine-setäni firman pikkujouluissa ja turkki vaikutti jo silloin ravitummalta kuin varmaan ikinä. Näyttelypesun jälkeen turkki oli kuitenkin vielä huomattavasti pehmeämpi, sileämpi ja suorempi!
Kuva: Isabella Fagerström
Nyt, kolme viikkoa myöhemmin, Daki on neljästi pesty ja turkkia föönatessa käsitelty kuvassa näkyvillä aineilla ja turkki on elpynyt hyvin, jopa latvoista. Takkujakaan ei ole näkynyt, vaikka aikaisempina talvina niitä sai olla alvariinsa aukomassa. Olen latvasuojana käyttänyt välillä PEK-hoitoainetta raakana ja PH sekä Maracuja-hoitiksia olen sekoittanut keskenään lisäten PEKiä sekaan ja jo ennen föönauksen aloittamista käynyt vielä koko koiran läpi Atami H270-suihkeella.
Väittäisin muutamat turkit hoitaneeni, enkä ole vielä toistaiseksi ikinä nähnyt tällaista muutosta näin lyhyessä ajassa! Vaikuttaa siltä, että meidän Dakille on vihdoin löytynyt se The Aine.
PS huomasitko, että Winner.dogilla on nyt isot, 3 ja 5 litran tuotteet 15% tarjouksessa. Meillä ollaan jo klikkailtu ostoskoriin tuttuja tuotteita ja uusia tuttavuuksia... :)
Yhteisomistajuus - Uhka vai mahdollisuus?
Tästä postauksesta piti tulla kertomus heinäkuisesta viikonlopusta pikkupodengojen kanssa, näyttelykesäni ensimmäisestä, jonka kerrankin ajattelin alustaa kertomalla, miten olen kyseiseen rotuun tutustunut. Alustuksesta tuli kuitenkin melkoisen sekava tajunnanvirtaa, josta pahoittelut.
Lyhyesti: Näyttelyssä oli kivaa (lue lisää täältä) ja jutussa kerrotut asiat ovat vain minun mielipiteitäni.
Olivia SW-07
Olen joskus omistanut keskikokoisen portugalinpodengon ystäväni Isabellan kanssa ja nyt onkin ollut hurjan hauskaa palata "tutun" rodun äärelle. Rodun, jota ihailin ja jonka hankkimisesta haaveilin jo silloin, kun ensimmäiset pikkupodengot saapuivat Suomeen. Tällä hetkellä meillä asuu kaksi muunrotuista sijoituskoiraa ja kaksi yhteisomistuskoiraa.
 |
| Kööpenhaminan voittaja 2007: Olivia ROP ja Dino VSP. Olivian handlerina Jenna Jalonen |
Portugalinpodengo puolestaan tuli elämääni Isabellan suosiollisella kannustuksella. Tutkimme hurjan paljon rotua ja sen alkuperää. Omistimme tuolloin yhdessä Mette-löwchenin, jonka kanssa matkustimme 2000-luvun alkusuosina maailmannäyttelyyn Portugaliin, jossa tutustuimme paikallisiin rodun harrastajiin ja kasvattajiin. Olisimme mieluiten hankkineet koiran sieltä, mutta erinäisten vaiheiden kautta päädyimme ostamaan nartun Vehkakallion kennelistä Itä-Suomesta. Koiralla oli oikein tasokkaat portugalilaiset sukujuuret ja se menestyikin näyttelyissä oikein mukavasti.
 |
| Olivia ja seurakoiran sirkustemput |
 |
| Dino vielä Hollannin maaperällä, hakureissulla. |
Ei aina ruusuilla tanssimista
Toinen portugalinpodengoni Dino on (tai oli) uros, jonka hankin Hollannista lähinnä jalostuskäyttöä varten, "sulhaseksi Olivialle" ja se meni sijoitukseen erääseen perheeseen, jonka äidin, ikätoverini, olin tuntenut alakoulun ekaluokalta asti. Perhe ei kuitenkaan ollut halukas toimimaan sopimusehtojen mukaisesti ja loppujen lopuksi tein raskaan, mutta koiralle parhaan päätöksen ja luovuin sen omistajuudesta. Olen itse sitä mieltä, että ihmisten erimielisyyksien takia koiraa ei tule erottaa laumastaan, vaan erimielisyydet pitäisi yrittää ratkoa rauhanomaisesti. Jos haltijaperhe ja sen lauma on koiralle hyvä, koira hoidetaan hyvin ja asiallisesti, on minun vastuuni kasvattajana ottaa takkiini ja antaa koiran jäädä laumaansa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että asiat eivät ole näin mustavalkoisia ja toisinaan koiran muuttaminen muihin maisemiin on helpotus jopa sijoitusperheelle. Koiran paras menee aina edelle.
 |
| Mette kuvattuna Olavinlinnan edessä |
Itselläni on ollut ja on tälläkin hetkellä sijoituskoiria ja useimmiten asiat ovat sujuneet oikein hyvin. Aina ei kuitenkaan minullakaan ole näin ollut. Näissä tilanteissa tulisi aina edetä koiran ehdoilla, koiran etu edellä, vaikka itseä harmittaisi ja omat jalostussuunnitelmat kenties muuttuisivat. Yhteistyötahot kun ovat kasvattajalle äärimmäisen tärkeitä ja itsekään en olisi varmasti rahalla ostaen saanut kaikkia ihania koirapersoonia, jotka polulleni ovat sattuneet.
 |
| Väsynyt kätilö ja puolen tunnin ikäiset ekat Taikavirran-mäykkyvauvat |
Henkilökemiat ja niiden merkitys
Isabellan kanssa omistin Olivian lisäksi siis myös Mette-löwchenin, ja yhteishuoltajuus molempien kohdalla sujui varsin mutkitta, vaikka molemmat meistä olivat tuolloin opiskelijoitaja asuimmekin eri puolilla Suomea. Takana oli vuosien ystävyys ja ystävyys ehkä jopa vahvistui kimppakoirailun myötä ja on jatkunut näiden koirien poismenon jälkeenkin. Sain mm. kunnian olla mukana saattamassa maailmaan Isabellan ensimmäistä pentuetta.
 |
| Eelis, tuolloin vielä sijoituskoirani, Niko-kasvattajan kanssa ROP-pentu. |
Uskon itse hyvin vakaasti, että hyvällä ihmistuntemuksella on tässä kuviossa erittäin suuri rooli. Jos toveri ja hänen arvonsa tuntuvat oikealta, voi vihreää valoa kenties näyttää. Toinen asia, jota ei ikinä pitäisi jättää tekemättä, on kirjallinen sopimus. Ystävyys ei sopimuksesta vähene, eikä se ole merkki luottamuspulasta. Se on merkki siitä, että molemmat osapuolet ovat samaa mieltä asiaintilasta.
 |
| Daki vajaa kaksivuotiaana ensimmäisessä näyttelyssään minun kanssani. Luoja, miten huonosti sen tuolloin esitin! |
Itse olen saanut tällaisten kuvioiden kautta mm. aviomiehen ja monen monta hyvää ystävää. Kuitenkin, jokainen yhteiskoira, varsinkin uusi sellainen, on mielestäni omalla tavallaan riski, varsinkin jo olemassa olevalle ihmissuhteelle; jos ei kehdata sanoa ääneen omia ajatuksiaan koiraan liittyen tai ei kirjata niitä ylös, on aina vaara, että toinen ymmärtää väärin, tunteet ottavat vallan ja sanotaan asioita, joita ei ehkä haluttaisi sanoa.
 |
| Tähtihetki puoli vuotta myöhemmin: Daki erikoisnäyttelyn Best In Show! |
Tää on täysin hallinnassa eikä tää nyt ainakaan vihainen ole!
Pitäkää pliis ne koiranne kytkettyinä!
Heräsin tänä aamuna migreeniin. Tein pahaa-aavistamatta sijaisopelle ohjeet tälle päivälle, selasin Facebookin läpi nopeasti ja näin sen.
40-kiloinen pittbull oli raadellut kuoliaaksi kävelylenkillä olleen 13-vuotiaan parikiloisen puudelimummukan. Hilppa-villakoira oli hyökkäyshetkellä istunut selin pittiin, joka ryykäsi ravintolasta Hilpan kimppuun.
Odotellessani lääkkeen vaikutusta jaoin Facebookiin addressin, jossa toivotaan koiran omistajaa joko luovuttamaan koiransa asiantuntevampaan kotiin tai sitten laskemaan ystävä ikuiseen uneen.
Mitä jos villakoiran tilalla olisi nököttänyt parivuotias taapero? Onko vain ajan kysymys, millon näin tapahtuu?
MItä mieltä sinä olet tapauksesta? Voiko tapauksesta olla montaa mieltä? Onko järkeä boikotoida ravintokaa moisen asian takia? Mitä pitille pitäisi tehdä? Mitä me voisimme yhteisön tehdä, että tällaiset turhat kuolemat loppuisivat, tai edes vähenisivät?
Pitäkää pliis ne koiranne kytkettyinä!
Heräsin tänä aamuna migreeniin. Tein pahaa-aavistamatta sijaisopelle ohjeet tälle päivälle, selasin Facebookin läpi nopeasti ja näin sen.
40-kiloinen pittbull oli raadellut kuoliaaksi kävelylenkillä olleen 13-vuotiaan parikiloisen puudelimummukan. Hilppa-villakoira oli hyökkäyshetkellä istunut selin pittiin, joka ryykäsi ravintolasta Hilpan kimppuun.
Odotellessani lääkkeen vaikutusta jaoin Facebookiin addressin, jossa toivotaan koiran omistajaa joko luovuttamaan koiransa asiantuntevampaan kotiin tai sitten laskemaan ystävä ikuiseen uneen.
Järkyttävää, että tuollainen väärissä käsissä muutenkin oleva koira saa kulkea vapaana. Koira itsessään teki, mihin se on luotu: puolusti aluettaan.
Siksi sen olisi pitänyt olla asiantuntevalla omistajalla eikä kenenkään munanjatkeena. Tämä pittbullin omistaja oli arvioinut tapauksen vakavuuden siten, että villakoiralle ei käynyt kuinkaan. Anteeksi mitä?
Lisäksi, mitenkähän on ravintolan hygienia-asioiden laita, kun iso molossi juoksentelee ulkona nuuhkimassa ja nuoleskelemassa ties mitä bakteerisylkiä, eläinten ja ihmisten erilaisia ihania eritteitä ja sitten tulee sisälle. Pääseekö kenties kosketuksiin elintavikkeiden kanssa...?
Myös poliisin toimet tässä tapauksessa olivat mielestäni vastuuttomia, hehän eivät edes vaivautuneet tulemaan paikalle siitä huolimatta, että hätäkeskukseen oli soitettu. Taajamassahan koira on pidettävä kytkettynä (koirakuri) ja lisäksi rikoslain 44 luvun 15 pykälän mukaan koiranomistajalla on rikosoikeudellinen vastuu, jos koira aiheuttaa vahinkoa ympäristölleen (https://www.kennelliitto.fi/…/koiran-omistaminen/koiriin-li…).
Järkyttävää, surullista ja kauhistuttavaa, minkä hinnan iäkäs Hilppa-koira omistajineen joutui maksamaan ravintolan väen välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä. Hilppa olisi sitten aikanaan ansainnut arvokkaan lähdön, omistajien sylissä, kuulla viimeiset rakkaudentunnustukset, saada viimeiset silitykset ja pusut, kaikessa rauhassa, lähteä kauniisti. Ei todellakaan joutua kesken kävelylenkin silmittömästi teurastetuksi keskellä katua.
Suomessa ollaan ylpeitä pitkäikäisistä, hyvinhoidetuista koirista ja Hilpalla olisi tilastollisesti voinut hyvinkin olla pirteitä elinvuosia jäljellä, kunnes vastuuttoman koiranomistajan edesvastuuton toiminta päätti Hilpan elämän, tuosta vain.
Vilpittömimmät surunvalitteluni Hilpan omistajille! Hilppaa ei mikään tuo takaisin, mutta toivottavasti tämä Enkelikoira Hilpan tapaus avaa koirankasvattajien, lainsäätäjien, ravintola-asiakkaiden ja viranomaisten silmiä. Ikävä kyllä tapaus ei ole ainoa vastaava laatuaan.
On maita, joissa mm. kyseisen rotuisia koiria ei saa pitää ollenkaan ja alan kyllä ymmärtää, miksi näin on.
On maita, joissa mm. kyseisen rotuisia koiria ei saa pitää ollenkaan ja alan kyllä ymmärtää, miksi näin on.
MItä mieltä sinä olet tapauksesta? Voiko tapauksesta olla montaa mieltä? Onko järkeä boikotoida ravintokaa moisen asian takia? Mitä pitille pitäisi tehdä? Mitä me voisimme yhteisön tehdä, että tällaiset turhat kuolemat loppuisivat, tai edes vähenisivät?
Pitäkää pliis ne koiranne kytkettyinä!
Alkuperäinen päivitys tapahtumien kulusta: https://www.facebook.com/noora.asikainen.3/posts/10156272039407970
#oikeuttahilpalle #riphilppa #hilpanmuistolle #justiceforhilppa #koirienpuolella#pientenpuolella #äläotamunanjatketta #koirakuri
Kuvituksena tietokoneen uumenista löytyneitä ennen blogissa toivottavasti julkaisemattomia kuvia omista koirista, kasvateista ja harrastuskavereista. Yksi koirista, rakkaista rakkain Mette-löwchen, on jo sateenkaarisillalla. Mette sai ehkä minut tuntemaan näin voimakkaasti. Se oli elämäni koira, ja halusin sille mahdollisimman inhimillisen lopun, jossa se siliteltiin ja suukotettiin ikuiseen uneen. Oman parkumisen aika oli myöhemmin.
