maanantai 22. toukokuuta 2017

Tuntuu, että vuoden kiireisin aika on käsillä: oppilaiden arvioinnit, armaan tomumajan, jota työpisteeksenikin luokassa joskus erehdyksessä kutsutaan, siivoaminen, valmistuneiden sukulaisten, tuttavien ja kavereiden muistaminen, kesän näyttelykalenterin pohtiminen, treenit ja vaikka mitä!
No, kohta saa helle helliä, kunhan kesäloma alkaa!

Daki ja Leevi PU-kehässä.
Kuva; Risto Nevalainen
Viime viikonloppuna käväisimme Helsingissä kansainvälisessä näyttelyssä. Daki kipitti hienosti pronssille paras uros -kilpailussa, kun pikkuveikka Juuso otti ja voitti urokset! Olin tosi iloinen siitä, että asia, josta lienen marmattanut bloginkin puolella, eli Dakin liikkuminen, on pikkuhiljaa paranemaan päin.

Kuva: Isabella Fagerström
Tullessaanhan se ei malttanut oikein housuissaan pysyä, mutta sitten, jostain syystä, iloinen riehakuus katosi ja se vain lönkötteli vieressäni. Kävimme lääkärinkin pakeilla toteamassa, että kaikki on kunnossa ja itse otin käyttöön uuden hihnan, target-harjoituksia ja toivoin parasta. Nyt Daki kuitenkin jo liikkui todella reippaasti, hulimata siitä, että lämpöä oli yli 20 astetta!  So far so good.

Kävitkö viikonloppuna Royal Canin-showssa vai nautitko auringosta jossain järkevämmässä muussa paikassa?


Leave a Reply

Jätäthän asiallisen kommenttisi! Voit kommentoida myös anonyyminä eikä kommentointia valvota, joten kiltiti kommenttiboksissa sitten! ;)

Subscribe to Posts | Subscribe to Comments

>