tiistai 4. heinäkuuta 2017

Daki osallistui sunnuntaina 2.7. Tuusulan kaikkien rotujen näyttelyyn, jossa tiibetinterrierit arvosteli englantilainen herrasmies Ernie Paterson. Hän tykästyi poikaseen kovasti, mutta pikkuveikka Juuso veti kuitenkin tällä kertaa pidemmän korren ollen ROP. Daki oli sitten uroksissa hyvänä kakkosena ja Leevi PU4 ja ROP-veteraan

Äh, miksi koira on varjossa ja vielä noin hienossa asennossa?Tai miksi varjo ei ole isompi? Mur!

Tuntuu siltä, että Daki olisi saanut liikkeeseensä takaisin draivinsa ja ilonsa,
joiden puutteesta joskus kenties hieman mainitsin 

Jäimme kannustamaan Leeviä ja Juusoa ryhmiin ja auttamaan Tarjaa, ja niinpä löysinkin itseni kohta itsensä Leevin kanssa BIS-veteraani -kehästä, jossa se  kulki kuin rasvattu salama skannaten koko ajan ympäristöään, josko oikea kuski löytyisi ja tulisi pelastamaan tilanteen. Eipä tullut, sillä Tarjalla oli hoppu 9-ryhmän esiarvosteluun. BIS-veteraani -kisan arvosteli englantilainen tiibettiläisten rotujen erikoistuomari Dianna Spavin, joka lopulta nosti Leevin BEST IN SHOW -veteraaniksi! Kuvista ei meinannut tulla oikein mitään, sillä rouva halusi vielä kehua minulle, miten upea koira Leevi on ja kertoa omistamistaan tiibetinterriereistä.



Juusolle irtosi hyvää harjoitusta sekä ryhmässä, että BIS-juniori -kehässä. Olipas kivat kisat, kehät alkoivat puolenpäivän tienoilla ja matkaakin kertyi vain 30 minuuttia!


Leave a Reply

Jätäthän asiallisen kommenttisi! Voit kommentoida myös anonyyminä eikä kommentointia valvota, joten kiltiti kommenttiboksissa sitten! ;)

Subscribe to Posts | Subscribe to Comments

>